Avainsana Bear
The Revenant 2015
Historiallisiin tositapahtumiin perustuva tarina kertoo amerikkalaisesta erämaaoppaasta ja turkismetsästäjästä, Hugh Glassista, joka avustaa suurta metsästysryhmää vuoden 1823 Pohjois-Dakotassa. Seurue joutuu paikallisten arikara-intiaanien hyökkäyksen kohteeksi ja menettää valtaosan miehistään. Eloonjääneet suuntaavat Glassin johdolla kohti 300 kilometrin päässä sijaitsevaa Fort Lookoutia. Glass joutuu talvisessa metsässä harmaakarhun raatelemaksi ja ryhmää johtava kapteeni Andrew Henry ei usko Glassin selviävän vammoistaan. Henry jättää ryhmästään Bridgerin ja Fitzgeraldin miestä jäämään tämän luokse ja hautaamaan hänet kunniallisesti kun aika koittaa. Miehet päättävät haudata Glassin elävältä ja varastaa hänen aseensa ja varusteensa. Glass jää kuitenkin henkiin ja aloittaa pitkän ja vaikean vaelluksen takaisin elävien kirjoihin ja kostaakseen hänet pettäneille miehille.
Hobitti – Smaugin autioittama maa 2013
Bilbo Reppulin seikkailut Gandalfin, 12 kääpiön ja heidän johtajansa Thorin Tammikilven kanssa jatkuvat seurueen selvittyä odottamattoman matkansa jännittävästä alusta. Retkikunta jatkaa taivaltaan itää kohti ja tapaa matkan varrella mm. nahanvaihtaja Beornin ja lauman jättiläismäisiä hämähäkkejä. Paettuaan vaarallisten metsähaltioiden kynsistä retkikunta matkaa ensin Järvikaupunkiin ja lopulta Yksinäiselle vuorelle, jossa se joutuu kohtamaan vaaroista kaikkein kauheimman. Lohikäärme Smaug - hirvittävistä olioista hirvittävin - koettelee perinpohjin paitsi matkalaisten rohkeutta myös heidän ystävyytensä rajoja ja saa heidät kyseenalaistamaan koko matkansa järkevyyden.
Prey 2022
Vuonna 1717 peloton ja äärimmäisen taitava Comanchesoturi Nuru on metsästämässä, mutta huomaakin saalinsa olevan ulkoavaruuden olento, jonka aseistus on mittava ja pitkälle kehittynyt...
Urhea 2012
Jo ammoisista ajoista on karuilla ja tarumaisilla Skotlannin ylämailla kerrottu tarinoita hurjista taisteluista ja myyttien mystisistä legendoista. Disney ja Pixar liittävät nyt sen perinteen jatkoksi uuden kertomuksen urheasta Meridasta, joka uhmaa ikivanhoja perinteitä muuttaakseen kohtalonsa.
Karhuveljeni Koda 2003
Kun impulsiivinen inuiittipoika tappaa karhun kostoksi veljensä kuolemasta, henget muuttavat hänet rangaistuksena karhuksi. Nyt Kenain täytyy kävellä kirjaimellisesti toisen saappaissa, kunnes hän sisäistää arvokkaita elämänoppeja, kuten veljeyden merkityksen. Hänen rohkea ja usein hullunkurinen matkansa näyttää hänelle metsän täynnä villieläimiä, joihin kuuluvat ihastuttava karhunpentu Koda, hassut hirvet Taukki ja Tsoukki, villamammutteja, vuohia ja muuta. Tämä kaikki hänen matkallaan jälleen ihmiseksi. Tässä eeppisessä komediaa ja tunnetta täynnä olevassa seikkailussa on viisi upeaa Phil Collinsin kappaletta.
Viidakkokirja 2016
Susilauman kasvattama orpo poika, Mowgli, joutuu pahan tiikerin, Shere Khanin, silmätikuksi. Suojellakseen laumaansa Mowgli päättää pantteri Bagheeran opastuksella lähteä ihmisten kylään. Matkalla Mowgli törmää jättiläiskäärme Kaahan sekä apinakuningas Louiehen ja ystävystyy huulikarhu Baloon kanssa. Lopulta välit on selvitettävä Shere Khanin kanssa. Intian viidakoihin sijoittuva Viidakkokirja on Rudyard Kiplingin (1865–1936) tunnetuimpia teoksia. Viidakkokirjasta on tehty useita elokuvasovituksia, joista tunnetuin on viidakkopoika Mowglin tarinoista ideoitu Walt Disneyn klassikkoanimaatio Viidakkokirja (1967). Teknisesti taiturimainen elokuva on suurelta osin tehty tietokoneella, mitä ei yllättävää kyllä kovin helpolla huomaa lopputuloksesta. Miljööt on luotu kokonaan tietokoneilla ja eläimet ovat perinteisten tehosteiden ja digitehosteiden saumatonta yhteispeliä.
Paddington 2014
Paddington matkustaa Perun perukoilta Lontooseen etsimään uutta kotia. Marmeladivoileipiä rakastava karhuherra päätyy Paddingtonin juna-asemalle, kaulassaan lappu: ”Huolehtikaa tästä karhusta. Kiitos.”. Ystävällinen Brownin perhe nimeää karhun Paddingtoniksi ja antaa sille tilapäisen kodin. Paddington osoittautuu luonteeltaan kohteliaaksi ja avuliaaksi, mutta sen uteliaisuus ja kömpelyys aiheuttavat lukuisia kommelluksia ja kiperiä tilanteita. Paddingtonin onni tuntuu kääntyneen, kunnes tämä erittäin harvinainen karhu kiinnittää museon eläintentäyttäjän huomion...
Paddington seikkailee 2024
Kun Paddington saa kuulla rakkaan Lucy-tätinsä kadonneen seniorikarhujen yhteisöstä, hän ja Brownin perhe suuntaavat oitis Perun viidakkoon etsimään häntä. Etsintä alkaa arvoitukselliselle kartalle merkitystä johtolangasta. Aikeenaan ratkaista kadonneen tätinsä arvoitus, Paddington lähtee jännittävälle matkalle läpi Amazonin sademetsien – ja löytää sattumalta yhden maailman legendaarisimmista aarteista.
Paddington 2 2017
Brownien perheeseen onnellisesti asettunut Paddington on päässyt yhteisönsä suosioon jakaen iloa ja marmeladia minne ikinä meneekään. Etsiessään täydellistä lahjaa Lucy-tädilleen tämän 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi, hän löytää ainutlaatuisen ponnahduskirjan herra Gruberin antiikkipuodista. Voidakseen ostaa kirjan Paddington ryhtyy tekemään erilaisia hanttihommia. Mutta kun kirja varastetaan, on Paddingtonin ja Brownien selvitettävä, kuka on varkauden takana.
Karvakamut 2006
Boogin, jättimäisen mutta kesyn harmaakarhun, jonka luontaiset selviytymistaidot ovat pahasti ruosteessa, pullan tuoksuinen maailma kääntyy ylösalaisin, kun hän tahtomattaan tapaa Elliotin, luisevan isokorvapeuran, jonka turpa käy lakkaamatta. Yksisarvinen peura ja kiltti karhu joutuvat keskelle elämänsä seikkailua, kun Boog kotiutetaan takaisin luontaiseen elinympäristöönsä erämaametsän helmaan. Lisäksi metsästyskausi on juuri alkamassa.
Robin Hood 1973
Legenda kertoo ainutlaatuisesta rohkeuden ja ystävyyden tarinasta kauan sitten, kaukaisessa maassa. Valmistaudu hurjaan seikkailuun, unohtumattomiin hahmoihin, mieleenpainuvaan musiikkiin ja huumoriin Disneyn Robin Hoodissa. Sankarillinen Robin Hood uskollisten ystäviensä PIkku-Johnin ja iloisten veikkojen kanssa suorittaa hauskoja ja uskaliaita tekoja toisensa jälkeen, voittaa kettumaisuudessa Prinssi Juhanan ja tuo iloa Sherwoodin metsän asukkaille.
Borat 2006
Koomikko Sacha Baron Cohenin tähdittämä räävitön komediaseikkailu fiktiivisestä kazakstanilaisesta toimittajasta Boratista, joka lähetetään Yhdysvaltoihin kuvaamaan dokumenttielokuvaa maansa kansalaisia varten. Uuteen kulttuuriin tutustuessaan Borat näkee hotellihuoneensa televisiossa Baywatch-tähti Pamela Anderssonin ja Amerikan matka saa uuden tarkoituksen. Elokuva ravistelee amerikkalaisen kulttuurin ennakkoluuloja ja kiihkoisänmaallisuutta.
Karhuveljeni Koda 2 2006
Kenai lähtee seikkailuun, jota ei osannut edes kuvitella ennen kuin henget muuttivat hänet karhuksi. Kun hän matkaa Yhdysvaltojen luoteisosissa jääkauden lopulla, unet entisestä elämästä kummittelevat hänelle. Ihmislapsena hän ystävystyi Nitan, heimovanhimman tyttären kanssa. Nyt aikuinen Nita kohtaa omia haasteitaan, ja vain Kenai voi auttaa häntä. Tämä odottamaton pari lähtee matkalle löytämään uudelleen sen, mikä toi heidät yhteen lapsina, ja oppimaan heidän siteensä todellisen merkityksen aikuisina.
The Legend of Mor'du 2012
Backcountry 2015
Jenn on urallaan etenevä lakinainen, joka tarvitsisi parin päivän taukoa suurkaupungista ja älypuhelimestaan. Alex on kokenut eränkävijä ja rakastaa koskematonta luontoa. Hän suostuttelee Jennin lähtemään muutaman päivän patikkaretkelle erämaahan. Alex haluaa viedä Jennin yhteen hänen suosikkipaikoistaan, Blackfoot-reitin varrella sijaitsevalle pienelle järvelle. Heidän ensimmäinen yö syvällä metsässä johtaa outoon kohtaamiseen yksinäisen erämiehen kanssa. Alex haluaa nopeasti lähteä reitille, syvemmälle metsään, eroon muista kulkijoista. Alex on kulkenut täällä aikaisemminkin ja luottaa itsepintaisesti muistiinsa ja suuntavaistoonsa. Kolmen päivän kuluttua Alex viimeinkin myöntää, että he ovat eksyneet. Ilman ruokaa ja vettä he kamppailevat luontoa vastaa löytääkseen tiensä takaisin. Ankarat olosuhteet tuovat esiin Jennin ja Alexin hyvät ja huonot puolet, valmiiksi hauras suhde ajautuu hajoamispisteeseen.
Viidakkokirja 2 2003
Viidakko pomppii taas, kun Mowgli, Baloo, Bagheera ja muut suosikkihahmot palaavat hauskuudentäyteisessä musiikkiseikkailussa. Mowgli (Haley Joel Osment) on elänyt kylässä ihmisten keskellä, mukaan luettuna pienen velipuolensa Ranjanin ja parhaan ystävänsä Shantin. Ihmispennulla on kuitenkin edelleen viidakon rytmi sydämessään, ja hän kaipaa vanhaa kaveriaan Baloota (John Goodman). Kun Mowgli samoilee takaisin luontoon pitämään hauskaa, hän saa pian tietää, ettei Baloo ole ainoa, joka häntä odottaa. Ihmissyöjätiikeri Shere Khan väijyy varjoissa ja suunnittelee kostoaan. Jos Mowgli tahtoo päihittää arkkivihollisensa, hän tarvitsee sekä vanhojen ystäviensä että perheensä apua.
Karvakamut 2 2008
Elliot rakastuu päätä pahkaa Giselleen. Tie alttarille käy kuitenkin mutkien kautta, kun hemmotellut lemmikit kaappaavat herra Weenien tavoitteenaan palauttaa se omistajilleen. Boog, Elliot, McSquizzy, Buddy ja muut metsän asukit lähtevät yhteisvoimin pelastamaan makkaranmuotoista kaveriaan ja päätyvät vihollisten alueelle: lemmikkien maailmaan. Fifi-puudelin johtama joukko ei aio päästää Mr.Weenietä vapaaksi ilman taistelua. Pystyykö leikkipuudeli TODELLA voittamaan 400-kiloisen harmaakarhun? Meneekö Elliot koskaan Gisellen kanssa naimisiin? Katso Karvakamut 2, niin tiedät.
La Guerre du feu 1981
We Bare Bears 2015
Three brother bears awkwardly attempt to find their place in civilized society, whether they're looking for food, trying to make human friends, or scheming to become famous on the internet. Grizzly, Panda and Ice Bear stack atop one another when they leave their cave and explore the hipster environs of the San Francisco Bay Area, and it's clear the siblings have a lot to learn about a technologically driven world. By their side on many adventures are best friend Chloe (the only human character in the cast), fame-obsessed panda Nom Nom, and Charlie, aka Bigfoot.
Masha and the Bear 2009
Masha is an energetic three-year-old who can’t seem to keep herself out of trouble. Bear is a warm, fatherly figure that does his best to guide his friend and keep her from harm, often ending up the unintended victim of her misadventures.
Grizzy & the Lemmings 2016
The forest ranger's house is the only area of human civilization in the middle of untamed wilderness in a vast natural reserve in Canada. When the ranger is away, a bear named Grizzy feels that the ranger's house is his territory, given that bears sit at the top of the food chain. After making his way inside the home, Grizzy takes advantage of all the modern conveniences there, including a comfortable sofa, air conditioning and fully equipped kitchen. He's not alone, though, because a group of small creatures called lemmings also populate the ranger's house when he is away. Because Grizzy and the lemmings are not civilized enough to live together in peace, it becomes an atmosphere of madness when the two sides try to outdo each other with tricks.
We Baby Bears 2022
Follow Grizz, Panda and Ice Bear – as their younger baby selves – traveling in a magical box to fantastic new worlds searching for a place to call home. Along the way, they meet new friends, learn a few lessons and discover that “home” can mean wherever they are, as long as they’re together.
The Sooty Show 1955
The Sooty Show is a British children's Puppet series which aired on the BBC from 1955 to 1967 and ITV from 1968 to 1992. It follows the adventures and comedic day to day life of puppets Sooty, Sweep and Soo with their owner Harry Corbett, and in later years, his son Matthew.
The Adventures of Paddington 2019
Journey to London for heart-warming adventures with beloved British bear Paddington in this CG-animated series, which centres on a younger Paddington as he writes letters to Aunt Lucy celebrating the new things he has discovered through the day’s exciting activities.
The Yogi Bear Show 1961
From his home in Jellystone Park, Yogi Bear dreams of nothing more in life than to outwit as many unsuspecting tourists as he can and grab their prized picnic baskets all while staying one step ahead of the ever-exasperated Ranger Smith. Yogi's little buddy, Boo-Boo, tries to keep Yogi out of trouble but rarely succeeds. That's okay because not even Ranger Smith can stay mad for long at the lovable, irresistible Yogi Bear.
Yurikuma Arashi 2015
Humans have created a Wall of Severance to separate themselves from the bears, who grew violent and attacked humans after a far-off planet known as Kumalia exploded many years ago, turning into a meteor shower that fell upon earth. Two bears, Ginko Yurishiro and Lulu Yurigasaki, sneak through the Wall of Severance and disguise themselves as humans, enrolling in Arashigaoka Academy and taking an interest in Kureha Tsubaki, a human girl who despises bears.
Gentle Ben 1967
Gentle Ben is an American family series that aired on CBS from September 10, 1967 to April 27, 1969. The series follows the adventures, in the Florida Everglades, of a game warden, Tom Wedloe, his wife Ellen, his son Mark and Ben the grizzly bear.
Grimm's Fairy Tale Classics 1987
Grimm's Fairy Tale Classics is a Japanese animated anthology series by Nippon Animation. The episodes are adaptations of a variety of folk and fairy tales, and not limited to Grimm's Fairy Tales.
Bossy Bear 2023
In the Korean town-inspired city of Pleasantburg live Bossy Bear and Turtle - a pair of besties who are total opposites. While Bossy is loud, energetic, and super committed to his wild ideas, Turtle is calm, thoughtful, and always there to be his voice of reason. Despite their differences, this duo is inseparable, emotionally in sync, and always ready to navigate through hilarious and wacky adventures together.
Grizzly Adams 1977
An innocent fugitive from the law lives in the wilderness with a grizzly bear companion and helps passers-by in the forest.
Evil Con Carne 2003
After a failed attempt at world domination, a rich playboy/evil genius is resurrected and resumes his quest for power -- along with a search for his other body parts.
Spirit Rangers 2022
Native American siblings Kodi, Summer and Eddy have a secret: They’re "Spirit Rangers" who help protect the national park they call home!
Care Bears: Adventures in Care-a-lot 2007
Care Bears: Adventures in Care-a-lot is an animated television series by SD Entertainment, Cookie Jar Entertainment and Shari Lewis Enterprises that premiered on CBS's KEWLopolis line-up from September 15, 2007 to December 6, 2008, and is designed to be an immediate follow up to the movie Care Bears: Oopsy Does It!. It was the third Care Bears television series made and was produced by Sabella Dern Entertainment, the same company that made Care Bears: Oopsy Does It!. It features songs with music by Andy Street and lyrics by Judy Rothman. Along with the other shows in the KEWLopolis block, this series fulfills the federal "E/I" requirements.
The Berenstain Bears 2003
We follow a family of bears, known as the Berenstain Bears, as they figure out life together. With friendly neighbors and close friends, the journey is never boring. Inspired by the book series written by Stan and Jan Berenstain.
Sooty 2011
The fifth incarnation of 'The Sooty Show' sees Richard, Sooty, Sweep and Soo start a new job as handymen at a seaside holiday park.
Rilakkuma and Kaoru 2019
Kaoru's unexpected new roommate is Rilakkuma, a bear with a zipper on its back that spends each day just lazing around -- but is impossible to hate.
Sooty Heights 1999
Third incarnation of the Sooty show formula which follows almost directly on from the previous show 'Sooty and Co'. The puppets with Richard Cadell and Liana Bridges decide to leave the 'Sooty and Co.' shop and open a grand seaside hotel.







































