Räyhä-Ralf

Räyhä-Ralf 2012

7.35

Ralf on esittänyt vuosikymmeniä pelihallin suositun videopelin konnaa. Hän tekee rohkean liikkeen ja lähtee toiminnantäyteiseen seikkailuun todistaakseen, että on todellinen sankari, jolla on suuri sydän. Tutkiessaan uusia ja jännittäviä pelien maailmoja, hän lyöttäytyy yhteen odottamattomien uusien ystävien kanssa, kuten sisukkaan ja joukkoon sopeutumattoman Nelli Karamellin. Sitten, kun ilkeä vihollinen uhkaa kaikkea, Ralf tajuaa pitelevänsä koko pelihallin kohtaloa valtavissa käsissään.

2012

Boy Kills World

Boy Kills World 2024

6.74

Tulevaisuuden aasialaisessa dystooppisessa diktatuurissa hallitsee ylemmän luokan varakas yhdysvaltalainen perhe. Perheen matriarkka Hilda Van Der Koy valitsee uhrilampaita kansasta, joita tapetaan säännöllisesti kansan kurissa pitämiseksi live-reality ohjelmassa. Kun Van Der Koyn perhe ampuu erään pojan siskon ja äidin, poika itse onnistuu pakenemaan viidakkoon. Trauman vuoksi kuuroksi ja mykäksi tullut poika pääsee mystisen shamaanin suojiin, joka opettaa tälle taistelulajien salat. Lopulta kymmenen vuoden mittainen piileskely ja armoton harjoittelu valmistelee pojan lähtemään veriselle kostoretkelle.

2024

Maximum Overdrive

Maximum Overdrive 1986

5.83

Kuvittele karmein painajaisesi: Koneet valtaavat maailman. Kaikki ne mekaaniset esineet, joilla leikimme, alkavat aluksi hitaasti leikkiä meillä, sitten kiusata meitä ja lopuksi ne yrittävät tuhota meidät. Ruohonleikkurit ajavat omistajiensa yli, moottorisahat kääntävät teränsä käyttäjiään vastaan, radiot lähettävät tappavia lähetyksiä, ja autot ja kuorma-autot yrittävät ajaa kuljettajiensa päälle. Elokuva on Stephen Kingin ensimmäinen ohjaustyö ja se perustuu hänen omaan novelliinsa Trucks. AC/DC on tehnyt elokuvan musiikin, mm. klassikon Who made who.

1986

Kung Fury

Kung Fury 2015

7.47

Miamilainen etsivä, jolla on supervoimia, matkustaa ajassa taaksepäin tappamaan Adolf Hitlerin ja kaikki natsit pelimäisessä sodassa.

2015

Double Dragon

Double Dragon 1994

4.54

California on raunioina maanjäristyksen seurauksena. Laki ja järjestys kuuluu menneisyyteen... Päivisin kaduilla partioivat raskaasti aseistetut poliisit. Öisin kaupunkia terrorisoivat Hoga Shukon rosvojoukot. Hogan tuntomerkki on kaulassa roikkuva amuletin puolikas - hänen tavaramerkkinsä on pelko ja väkivalta. Mutta Shukon valtaistuin horjuu. Joukko taistelulajien harrastajia nousee kapinaan. Kun selviää, että kapinallisten johtajallakin on amuletin puolikas kaulassaan, iskee Shuko kaikin voimin. Sillä hän tietää Double Dragon -amuletin salaisuuden. Se joka pystyy yhdistämään amuletin puolikkaat, hallitsee maailmaa...

1994

Frag

Frag 2008

6.60

2008

Blackpool

Blackpool 2004

6.79

Ripley Holden is a small-time entrepreneur desperate to make it big with his new state-of-the-art amusement arcade. The opening extravaganza is overshadowed by the find of a dead body on the premises. DI Carlisle is called in and quickly finds he has more on his mind than murder, when he falls in love with Ripley's long-suffering wife.

2004

Cultural Exchange with a Game Centre Girl

Cultural Exchange with a Game Centre Girl 2025

8.80

Kusakabe Renji, a young man working at a game centre, sees an English girl named Lily Baker playing a crane game on Valentine's Day. Seeing her fail repeatedly to win a prize, Renji can't help but take action. The day after Lily finally gets her plushie, Renji receives an unexpected message from her that reads, "Be my valentine!" What started as a misunderstanding leads to cultural exchange!

2025

Glitch Techs

Glitch Techs 2020

8.19

Game-world monsters are wreaking real-world havoc. Here comes tech support!

2020

High Score

High Score 2020

7.42

This docuseries traces the history of classic video games, featuring insights from the innovators who brought these worlds and characters to life.

2020

Outerlands

Outerlands 2017

1

A documentary series on the people and culture of videogames from AREA 5.

2017