Hiomattomat timantit 2019
Velkataakan kasvaessa ja vihaisten velkojien uhatessa lipeväkielinen newyorkilainen jalokivikauppias laittaa kaiken peliin pysyäkseen alalla – ja elossa.
Velkataakan kasvaessa ja vihaisten velkojien uhatessa lipeväkielinen newyorkilainen jalokivikauppias laittaa kaiken peliin pysyäkseen alalla – ja elossa.
James Harper on jalkavammasta kärsivä armeijan erikoisjoukkojen kersantti, joka vasten tahtoaan erotetaan armeijasta. Erotuksen vuoksi hän menettää sairasvakuutuksensa ja eläkkeensä, ja hänen perheensä alkaa velkaantua. Epätoivoisena mies hakeutuu entisen sotilaskollegansa suositteluilla salassa toimivan yksityisen armeijan riveihin. Ensimmäinen sotilasoperaatio menee kuitenkin pieleen ja pian hän on takaa-ajettu - vaarallisen salaliiton kohde. Harper uutena tehtävä on nyt yrittää selviytyä hengissä kotiin.
Donald J. Trump on päättänyt nousta vaikutusvaltaisen isänsä varjosta ja tehdä itselleen nimeä Manhattanin kiinteistöalalla. Eletään 1970-luvun New Yorkissa. Hän on uransa alkutaipaleella, kun hän kohtaa Roy Cohnin, vaikutusvaltaisen asianajajan, josta tulee yksi hänen elämänsä määrittävimmistä ihmisestä. Nuoressa Donaldissa lupauksia näkevä Cohn - joka varmisti Julius ja Ethel Rosenbergin vakoilutuomion sekä osallistui kommunistiepäilyjen tutkimuksiin senaattori Joseph McCarthyn rinnalla - opettaa uudelle oppipojalleen, miten kerätä vaurautta ja valtaa petoksen, pelottelun ja median manipuloinnin avulla.
Kun maalausten restauroija murhataan ja työn alla ollut taideteos varastetaan, Britannian tiedustelupalvelu pääsee rahakkaan mysteerin jäljille. Kadonnutta taulua metsästämään lähetetään Charlie Mortdecai, hämärissä bisneksissä velkaantunut taiteentuntija. Kaikenkarvaiset alamaailman hahmot kiinnostuvat Mortdecain tekemisistä. Heidän joukossaan kansainvälinen terroristi, kiinalaisia ja venäläisiä mafiosoja sekä muutama aateloitu pervertikko. Hänen ainoa aseensa on erehtymätön charmi, huoliteltu ulkonäkö, sekä arveluttavat ystävät Lontoon alamaailmasta ja hienot yhteydet brittiläiseen yläluokkaan. Varastettu maalaus, jota hän kiivaasti jahtaa, saattaa liittyä kadonneeseen kulta-aarteeseen.
Huvittelunhaluinen Rebecca Bloomwood viihtyy keskellä New Yorkin glamouria ja on äärimmäisen hyvä shoppailija - ehkä vähän turhankin hyvä. Hän unelmoi työstä ihailemassaan muotilehdessä, mutta ei meinaa millään saada jalkaansa oven väliin - kunnes hän, ironista kyllä, päätyy pitämään palstaa saman yhtiön julkaisemaan talouslehteen, vaikka on itse surkea huolehtimaan omista raha-asioistaan. Kun hänen unelmansa on vihdoin lähellä toteutua, hän ryhtyy entistä tarmokkaampiin toimenpiteisiin ja päätyy äärimmäisiin hilpeisiin ratkaisuihin estääkseen menneisyyttään pilaamasta tulevaisuuttaan.
Kuinka voi irlantilainen, vailla mahdollisuuksia oleva poika päästä osaksi 1700-luvun englantilaista aatelistoa? Barry Lyndonille vastaus on: millä keinolla tahansa. Barry esiintyy kiihkeänä kosiskelijana, kaksintaistelijana, kulkurina, seitsenvuotisen sodan sotilaana, elostelijana, vakoojana ja korttihaina - nämä roolit vain petaavat hänen nousuaan rikkaiden ja etuoikeutettujen joukkoon.
Dancer in the Dark on Lars von Trierin vuonna 2000 ensi-iltansa saanut musikaalielokuva. Trier on myös elokuvan käsikirjoittaja. Tuottajana on Vibeke Windeløv. Pääosassa on Björk, joka myös sävelsi elokuvan musiikin. Muita päärooleja esittävät Catherine Deneuve, Vladica Kostic, David Morse, Cara Seymour ja Peter Stormare. Elokuva on kolmas osa Trierin trilogiassa, jonka aikaisemmat osat ovat Breaking the Waves ja Idiootit.Elokuva sijoittuu Yhdysvaltoihin vuoteen 1964. Elokuvan päähenkilö on Selma Jezkova (Björk), tšekkiläinen maahanmuuttaja, joka on muuttanut Yhdysvaltoihin poikansa Gene Jezkova (Kostic) kanssa. Selma työskentelee tehtaalla. He asuvat asuntovaunussa kaupungin poliisin Bill Houstonin (Morse) ja hänen vaimonsa Linda Houstonin (Seymour) tontilla. Selman ystävä on Kathy (Deneuve), jota hän kutsuu Cvaldaksi. Selmaa tavoittelee ujoa mutta periksiantamatonta Jeff (Stormare), joka myös työskentelee tehtaassa.
Lainahai Chili Palmer on kyllästynyt työhönsä. Saapuessaan Los Angelesiin perimään velkoja maineensa menettäneeltä ohjaaja Harry Zimmiltä, Chili pitää kiristyspuheensa... ja esittää Harrylle käsikirjoitusideansa. Chili imaistaan silmänräpäyksessä Hollywoodin maailmaan: hän jututtaa filmitähti Martin Weiriä, treffailee B-elokuvien kuningatar Karen Floresia ja saa jopa pöytävarauksia kaupungin kuumimmista ravintoloista. Itse asiassa elämä hymyilisi tälle uudelle, viileälle tuottajalle, jos huumeliigat ja mafia vaan suostuisivat jättämään hänet rauhaan!
Entinen linnakundi Arkin murtautuu uuden työnantajansa kotiin tarkoituksenaan kuitata saaliilla velkansa ex-vaimolleen. Pahaksi onnekseen hän ei kuitenkaan ole asunnon ainoa kutsumaton vieras. Tappavilla tarkoitusperillä varustettu naamiomies on muuttanut talon kuolettavaksi sokkeloksi pakottaen voron taistelemaan niin omasta kuin ryöstettävienkin hengestä.
Zen on hyvin erityinen nuori nainen. Vaikka hän on vaikeasti autistinen, hänestä on elokuvien ja videopelien avulla tullut kamppailujalijen mestari. Kyvyistä on hänelle hyötyä, kun mafia uhkailee hänen äitiään. Kun huhu epäuskottavasta rikostaistelijasta leviää, alamaailman kovimmat soturit lähetetään pysäyttämään Zen lopullisesti.
Elli opiskelee biologiaa yliopistolla, juhlii ystäviensä kanssa ja harrastaa satunnaista seksiä. Vaikka Elli tekee töitä siivoojana, ei raha riitä edes vuokraan. Sattuman kautta Elli huomaa, että yhdenillanjutuilla voi tienata, ja hän tottuu nopeasti uuteen elämäänsä maksullisena naisena.
Two young boxers band together with a benevolent moneylender to take down a ruthless loan shark who preys on the financially desperate.
Fuutarou Uesugi is a poor, antisocial ace student who one day meets the rich transfer student Itsuki Nakano. They argue but when Uesugi realizes he is to be her tutor, he tries to get on better terms. While trying to do so he meets four other girls.
New student Haruhi stumbles on the Ouran High School Host Club, an all-male group that makes money by entertaining the girls of the school.
A rising-star restaurateur is forced into New York's criminal underworld when his chaotic brother returns to town with loan sharks on his trail.
Rain plots to make Phayu fall for him to ruin his reputation, while Sky grapples with his feelings for Prapai, in this whirlwind of emotions and growing love.
Nao Kanzaki is a college student who is known for her honesty and naivete. One day, she receives a black postcard indicating that she has been selected to participate in the "Liar Game Tournament". Along with the postcard is a box with 100 million yen. The goal of the first round of the game is to trick the other player out of their hundred million yen. At the end, the winner would get to keep the hundred million earned, and the loser owes the LGT 100 million yen, which "will be collected by any means and at all costs".
In a cutthroat world where the life you’re born into decides your success, three aspiring youths are determined to change that perception as they fight for their dreams.
The owner of a Paris jazz club gets tangled up with dangerous criminals as he fights to protect his business, his band and his teenage daughter.
Children from influential families in politics and businesses attend the Hyakkaou Private Academy. There, the hierarchy of the students are classified by a series of games. Students that win the games are on the ruling side and the students who lose become slaves. One day, a mysterious girl, Yumeko Jabami (Minami Hamabe), is transferred to Hyakkaou Private Academy. She looks pure and pretty, but she is actually a compulsive gambler and seeks out the thrill of taking calculated risks.
An enigmatic magician living in an abandoned amusement park introduces magic into the life of a high schooler struggling with harsh realities.
A struggling student becomes a caregiver to a fading badminton star, and as his sight slips away, the two forge a bond tested by time and fate.
When her grandmother falls ill, Ye Xiaomei inherits Sunshine Home, a lively nursing home, and clashes with slick salesman Guo Sanshuang. Amid their conflicts, the two bring new energy to the residents and discover the touching stories that unite them all.
Kaoru Ushijima's Kaukau Finance is the lender of last resort for many of the poorest people in the area: He collects without mercy and without fail.
Because of a broken heart and drunkenness, Dr. Wandee goes from darling to daring, entangling himself with Muay Thai fighter Yoryak Phadetseuk. A one-night stand somehow turns into a fake boyfriends with benefits relationship.
A love story about an actress falls to the bottom overnight, and a producer's effort to try and get her back on her feet because he loves her. A cheerful family drama that reveals the truth of the case and restores love and justice through revenge and a family's desire going through confusion due to family conflicts.
Ruan Zhenzhen has led a simple and happy life under the protection of her financial guru husband. Everything disappears in a flash after the death of her husband. Forced out of her bubble, Ruan Zhenzhen is left to shoulder a huge amount of debt. Suddenly, lawyer Gao Jun walks into her life. Ruan Zhenzhen may be innocent but she is not dumb. She keeps her guard up in the face of the sudden intruder and remains skeptical towards his enthusiasm to help. Will she ever open up her heart?
The series is about an incident that takes place when the owners of the boarding house called 'Guest Summer Palace', which breaks stereotypes, and boarders with secrets gather to find Lee Seol who disappeared 13 years ago.
In 1963 Bangkok, a prince sent for an arranged marriage finds his heart drawn instead to his fiancée’s cousin, forcing him to choose between love and duty.