Zootropolis - eläinten kaupunki

Zootropolis - eläinten kaupunki 2016

7.76

Disney esittää sydäntälämmittävän seikkailukomedian, joka sijoittuu moderniin nisäkkäiden suurkaupunki Zootropolikseen. Sen vieressä sijaitsevat elinympäristöt ovat esimerkiksi rutikuiva Saharan aukio ja hyytävän kylmä Tundrakylä, joten se on sulatusuuni, jossa jokaisesta elinympäristöstä tulleita eläimiä elää yhdessä. Siellä ei ole väliä mikä on, sillä suurimmasta norsusta pienimpään päästäiseen jokainen voi olla mitä tahansa. Kun optimistinen konstaapeli Judy Hopps saapuu, hän saa huomata, että ensimmäisenä kanina suurten, kovien eläinten täyttämissä poliisivoimissa ei ole kovin helppoa. Se on päättänyt todistaa kykynsä ja tarttuu tilaisuuteen ratkaista juttu, vaikka se tarkoittaakin yhteistyötä kovaa tahtia puhuvan huijarikettu Nick Wilden kanssa arvoituksen ratkaisemiseksi.

2016

A Working Man

A Working Man 2025

6.68

Levon Cade on jättänyt taakseen komean uran armeijan erikoisjoukoissa elääkseen yksinkertaista elämää raksamiehenä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun ihmiskauppiaat vievät hänen pomonsa tyttären, joka on Levonille kuin omaa perhettä. Levonin taistelu tytön puolesta paljastaa suuremman korruptioverkoston kuin kukaan olisi voinut uskoa.

2025

Gone Girl

Gone Girl 2014

7.89

Entinen journalisti ja nykyinen baarinpitäjä Nick Dunne tapaa ihastuttavan naisen Amyn ja pian hääkellot soivat. Viidentenä hääpäivänä Amy ilmoitetaan mystisesti kadonneeksi ja kenelläkään ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä mitä on tapahtunut. Nickin ja Amyn kodista löytyy merkkejä rajusta väkivallasta. Etsivät Jim Gilpin ja Rhonda Boney yrittävät selvittää Nick Dunnen osuuttaa Amyn katoamiseen. Jäljet viittaavat siihen, että Amy saattaa olla murhattu, eikä aikaakaan, kun poliisin epäilykset kohdistuvat Nickiin. Nickin lakimies Tanner kehottaa miestä olemaan vain oma itsensä, mutta pian mediankohu pääsee huippuunsa. Poliisin tutkimusten puristuksissa Nickin rakentama kuva auvoisesta avioliitosta alkaa rakoilla. Media puolestaan ristiinnaulitsee miehen, kun paljastuu, että Nick on ollut uskoton vaimolleen. Pian hänen lukuisat valheensa ja outo käytöksensä saavat kaikki kysymään saman synkän kysymyksen: tappoiko Nick Dunne vaimonsa?

2014

Se

Se 2017

7.20

Derryn kaupungissa joukko lapsia on kadonnut jälkiä jättämättä, eikä kukaan löydä tai edes tunnu olevan kiinnostunut etsimään heitä. Kuusi koulukiusattua lasta päättää kerätä kuitenkin rohkeutensa, kun viimeisin katoamistapaus on heistä yhden veli. Heidän tutkintansa johtaa kaupungin liepeillä sijaitsevalle rämealueelle ja sieltä kaupungin viemäriverkostoon, jota asuttaa suunnaton pahuus, pellen muodon ottanut Pennywise.

2017

Get Out

Get Out 2017

7.62

Nuoripari Chris ja Rose ovat menossa tapaamaan Rosen vanhempia. Chrisiä huolettaa, etteivät vanhemmat tiedä hänen olevan musta. Vierailulla keskiluokkaisessa valkoisessa naapurustossa alkaa tapahtua outoja ja pelottavia asioita.

2017

Psyko

Psyko 1960

8.42

Hiljattain edesmenneen Janet Leigh`n esittämä Marion kavaltaa työnantajansa rahoja ja pakenee kaupungista. Eksyttyään myrskyssä hän kirjoittautuu Norman Bates -nimisen miehen pitämään syrjäiseen ja hiljaiseen motelliin. Leigh ei leffan kuvausten jälkeen enää mielellään käynyt suihkussa. Jatko-osat ovat huttua, mutta ensimmäinen on yksi kaikkein aikojen leffaklassikoista.

1960

Morsiusneidot

Morsiusneidot 2011

6.51

Kristen Wiig on pääosassa elokuvassa Morsiusneidot Anniena, morsiusneitona, joka johdattaa parhaan ystävänsä Lillianin (Maya Rudolph) ja ryhmän värikkäitä kaasoja (Rose Byrne, Melissa McCarthy, Wendi McLendon-Covey ja Ellie Kemper) hurjaa tietä kohti avioliittoa. Annien elämä on sekaisin. Kun hän kuulee parhaan ystävänsä olevan kihloissa, hänen on yksinkertaisesti oltava Lillianin morsiusneito. Vaikka hän riutuu rakkaudesta ja on lisäksi rahaton, Annie huijaa itsensä kalliiden ja kummallisten morsiustapojen läpi. Hänellä on yksi mahdollisuus tehdä kaikki täydelliseksi ja hän tulee näyttämään Lillianille ja morsiusneidoille kuinka pitkälle hän on valmis menemään rakastamansa ihmisen puolesta.

2011

The Fall Guy

The Fall Guy 2024

6.96

Stunttimies Colt Seavers loukkaantuu pieleen menneessä toimintakohtauksessa ja ura joutuu jäähylle. Tuottaja Gail kuitenkin houkuttelee Coltin takaisin toimintatähti Tom Ryderin stunttinäyttelijäksi uuteen elokuvaan, jonka ohjaajana toimii sattumalta Coltin exä, Jody. Kun elokuvan päätähti katoaa kuin tuhka tuuleen ja Gail pyytää Coltia etsimään Ryderin, jotta Jodyn unelma elokuvaohjaajan urasta ei kaadu siihen. Ryderin katoaminen onkin astetta erikoisempi tapaus ja Colt on pian kuoleman vaarassa. The Fall Guy on kunnianosoitus stunttinäyttelijöille ja se perustuu samannimiseen tv-sarjaan, joka pyöri ruudussa 80-luvulla.

2024

Tomb Raider

Tomb Raider 2018

6.37

Nuori perijätär Lara Croft lähtee etsimään Japanin rannikon saaristoihin kätkettyä kuningatar Himikon hautaa, jonka kerrotaan pitävän sisällään tuhoisia taikavoimia. Vuosia takaperin Laran isä, Richard Croft, lähti samalle matkalle, mutta katosi retkensä aikana. Jälkeen jätettyjen vihjeiden pohjalta Lara uskoo viimein löytävänsä haudan sekä paljastavansa isänsä kohtalon. Pian käy kuitenkin ilmi, että pyhättöä etsii myös militaristinen salajärjestö Trinity, joka haluaa käyttää sen salaisia voimia omiin tarkoitusperiinsä.

2018

Kannibaalien polttouhrit

Kannibaalien polttouhrit 1980

6.27

New Yorkin yliopiston professori palaa pelastustehtävältä Amazonin sademetsästä mukanaan videomateriaalia kadonneelta tutkimusryhmältä, joka oli tekemässä elokuvaa paikallisista kannibaaliheimoista.

1980

Hävitys

Hävitys 2018

6.44

Kun entisen sotilaan, biologi Lenan, aviomies Kane katoaa Yhdysvaltain armeijan salaisessa tehtävässä, Lena lähtee eliittijoukkonsa kanssa tutkimaan hallituksen eristämää salaperäistä Shimmerin karanteenialuetta.

2018

8 mm - kahdeksan millimetriä

8 mm - kahdeksan millimetriä 1999

6.47

Tom Welles on tavallinen perheenisä ja yksityisetsivä. Tom elättää perhettään selvittelemällä hienotunteisesti ökyrikkaille tyypillisiä kulissientakaisia keskiverto-ongelmia, aviorikoksia yms. Tasaiseen keskivertoarkeen tulee kuitenkin vaihtelua, kun vastahaudatun teollisuuspohatan leski tarvitsee Tomin palveluksia. Ryhdikkäänä tunnetun vainajan kassakaapista on löytynyt 8 mm:n filmille kuvattu snuff-elokuva, eli tässä tapauksessa nuoren tytön raiskaus ja murha. Leski haluaa tietää onko filmi huijausta vai onko filmillä näkyvä nuori tyttö todella murhattu. Filmin alkuperän metsästys vie Tomin Floridaan. Siellä hän ottaa apurikseen pornofilmejä myyvän kirjakaupan harjoittelijan Maxin. He sukeltavat syvälle pornoteollisuuden pohjamutiin etsien snuff-elokuvia ja pääsevät uusille vereksille jäljille. Welles saa kuitenkin huomata olevansa itsekkin synkällä matkalla ihmismielen salattuihin ja pimeimpiin syövereihin, kun pornobisneksen perverssiot ottavat otteen hänestä itsestään.

1999

Pokémon Detective Pikachu

Pokémon Detective Pikachu 2019

6.91

Tarina alkaa yksityisetsivä Harry Goodmanin mystisestä katoamisesta. Hänen 21-vuotias poikansa Tim lähtee selvittämään tapahtumia apunaan Harryn entinen Pokémon-työpari, suloinen ja hulvaton vitsiniekka, etsivä Pikachu. Huomattuaan heidän ainutlaatuisen kykynsä ymmärtää toisiaan he lähtevät huimaan seikkailuun selvittääkseen mysteerin. Yhdessä he etsivät vihjeitä neonvalojen alla sykkivässä modernissa metropolissa, Ryme Cityssä, jossa ihmiset ja Pokémonit elävät rinnakkain. Matkansa varrella he tapaavat monenlaisia Pokémoneja ja saavat selville katalan juonen, joka uhkaa tuhota rauhallisen yhteiselon ja koko Pokémon-universumin.

2019

Searching

Searching 2018

7.57

Kun David Kimin 16-vuotias tytär katoaa, paikallispoliisi alkaa tutkia katoamista ja etsivä nimetään hoitamaan juttua. 37 tunnin kuluttua katoamisesta ei Davidilla ole vielä yhtään johtolankaa, joten hän päättää kääntää huomionsa paikkaan, josta kukaan ei ole vielä etsinyt ja jossa kaikkia salaisuuksia säilytetään nykypäivänä: tyttärensä tietokoneeseen. Tässä hypermodernissa trillerissä tarina kerrotaan jokapäiväiseen kommunikaatioon käyttämiemme teknisten välineiden kautta. Davidin täytyy seurata tyttärensä digitaalisia jalanjälkiä ennen kuin tämä katoaa lopullisesti...

2018

Kolmannen asteen yhteys

Kolmannen asteen yhteys 1977

7.40

Roy Neary saa eräänä yönä todistaa vieraiden olentojen saapumista maapallolle. Pian koko maailma tietää, ettemme ole yksin maailmankaikkeudessa. Roy ja joukko valittuja saa kontaktin ulkoavaruuden olentojen kanssa ja seuraa lopulta muukalaisia hiedän maailmaansa...

1977

Matka 2: Salainen saari

Matka 2: Salainen saari 2012

6.15

Matka salaiselle saarelle saa alkunsa, kun nuori Sean Anderson vastaanottaa signaalin salaperäiseltä saarelta, joka sijaitsee paikassa, jossa ei kartan mukaan ole maata lainkaan. Sean päättää lähteä tutkimaan, mistä on kysymys ja kun hänen uusi isäpuolensa Hank ei pysty estämään poikaansa, lähtee hän Seanin mukaan. Paikan päällä heitä odottaa kuin odottaakin saari. Eikä mikä tahansa saari, vaan paikka, jossa kummalliset elämänmuodot, kultavuoret, tappavat tulivuoret ja useampi kuin yksi salaisuus odottavat löytäjäänsä.

2012

Time Trap

Time Trap 2018

6.30

Ryhmä opiskelijoita etsii kadonnutta arkeologian professoriaan ja löytää luolan, jossa aika kuluu eri tavalla kuin maan pinnalla.

2018

Without a Trace

Without a Trace 2002

7.20

The series follows the ventures of a Missing Persons Unit of the FBI in New York City.

2002

Dateline

Dateline 1992

6.47

Dateline NBC, or simply Dateline, is a weekly American television newsmagazine series. It was previously the network's flagship newsmagazine, but now focuses mainly on true crime stories with only occasional editions that focus on other topics.

1992

The Leftovers

The Leftovers 2014

7.66

When 2% of the world's population abruptly disappears without explanation, the world struggles to understand just what they're supposed to do about it. This is the story of the people who didn't make the cut.

2014

The 4400

The 4400 2004

7.17

4400 centers on the return of 4400 people who, previously presumed dead or reported missing, reappear on Earth. Though they have not aged physically, some of them seem to have deeper alterations ranging from superhuman strength to an unexplained healing touch. A government agency is formed to track the 4400 people after one of them commits a murder.

2004

Highway Patrol

Highway Patrol 1955

5.80

Highway Patrol was a syndicated, fictional police action series produced from 1955 to 1959, concerning the activities of the highway patrol and their leader, Dan Matthews (who held no rank). Although filmed in and around the Los Angeles area, the state setting for the stories was never identified, and city and street names were fictionalized.

1955

Absentia

Absentia 2017

7.25

A missing FBI agent reappears six years after being declared dead.

2017

Missing

Missing 2003

6.86

Jess Mastriani was a normal person who only wanted to take over her parents' restaurant in Indiana. But that changed when she was hit by lightning. After that she began seeing visions of missing people. Jess decides to use her newfound ability to be a consultant to the FBI, helping locate missing individuals. Eventually, she is hired by the bureau full-time and trained to become an agent, but her by-the-book nature sometimes clashes with the personality of her partner. Jess and her colleagues work out of the FBI's Washington, D.C., office.

2003

Wayward Pines

Wayward Pines 2015

6.86

Imagine the perfect American town... beautiful homes, manicured lawns, children playing safely in the streets. Now imagine never being able to leave. You have no communication with the outside world. You think you're going insane. You must be in Wayward Pines.

2015

Found

Found 2023

6.20

In any given year, more than 600,000 people are reported missing in the U.S. Of these reported cases, more than half of the missing people are people of color, too easily neglected by the system. Gabi Mosely, a former missing person herself, now specializes in PR and leads a crisis management team that seeks out these missing people. But unbeknownst to anyone, Mosely is hiding a dark secret of her own.

2023

House of Anubis

House of Anubis 2011

8.12

Strange things are happening at an English boarding school called House of Anubis. Popular student Joy goes missing, the school's cranky caretaker has a creepy stuffed crow and the school's attic may be haunted. When recent American transplant Nina gets thrust into the school during this time, she decides to investigate along with her new friend, Fabian, and housemates.

2011

Alert: Missing Persons Unit

Alert: Missing Persons Unit 2023

7.38

When police officer Nikki Batista’s son goes missing, she joins the Philadelphia Police Department's Missing Person’s Unit (MPU) to help other people find their loved ones, even as she searches for her own. Six years later, her world is turned upside-down when her ex-husband, Jason Grant, a former police officer, shows up with a proof-of-life photo of their missing boy. Or is it?

2023

Living Memories

Living Memories 2013

7.00

The story of families haunted, despite themselves, by a past that has not died.

2013

On the Case with Paula Zahn

On the Case with Paula Zahn 2009

8.26

Award winning journalist Paula Zahn unravels shocking crimes interviewing those closest to the case including lawyers, the victim's family, detectives and the convicted murderer themselves.

2009

Sugar

Sugar 2024

7.28

An enigmatic private detective struggles with personal demons as he investigates the disappearance of a Hollywood producer's beloved granddaughter.

2024

Search Party

Search Party 2016

6.81

A dark comedy about four self-absorbed twenty-somethings who become entangled in an ominous mystery when a former college acquaintance suddenly disappears.

2016

Her Own Destiny

Her Own Destiny 2004

7.80

A story about people who succeed in life thanks to nothing but their own efforts. Maria do Carmo is the main character of the telenovela; a mother of five who struggle to be successful in life, but whose most important will be recovering the love of her daughter who was kidnapped when she was just months old.

2004

GO HOME ~Metropolitan Police Department Unidentified Person Consultation Office~

GO HOME ~Metropolitan Police Department Unidentified Person Consultation Office~ 2024

6.30

Mita Sakura is considered to be weird by her colleagues at the Tokyo Metropolitan Police Department, because she voluntarily works in the unidentified bodies department. About 20,000 unidentified bodies exist in the country and Mita Sakura works on returning these unknown deceased people to their families. She has a colleague, Tsukimoto Makoto, who works in the same department. They are totally opposite in terms of their personalities and interests. Mita Sakura is bright and warm-hearted, but Tsukimoto Makoto is calm and cold-hearted. They do share the same desire to return these unidentified bodies to their families. To find the identities of these deceased people, they rely on the few clues that are left behind on them.

2024

Dateline: Secrets Uncovered

Dateline: Secrets Uncovered 2017

8.10

For more than 25 years, Dateline has brought viewers investigations into some of biggest mysteries in America. This entry in the franchise takes a second look at some of the most mysterious cases of recent history. It explores the stories through firsthand accounts told by people who are close to the crime, including investigators who dedicated their time to the cases and family members who are still trying to confront the tragedies that befell their loved ones.

2017

Unsolved Mysteries

Unsolved Mysteries 2020

7.69

Real cases of perplexing disappearances, shocking murders and paranormal encounters fuel this gripping revival of the iconic documentary series.

2020