Virran viemää

Virran viemää 2006

6.31

Hienostunut seurapiirirotta Roddy joutuu tylysti karkotetuksi Kensingtonin asunnostaan ja kulkeutuu virran viemänä Lontoon vilkkaaseen viemäriverkostoon. Siellä se tapaa kipakan rottatytön, katujen kasvatin nimeltä Rita. Yhdessä kaksikko yrittää löytää tiensä läpi koskia, pyörteitä, ilkeitä rupikonnia ja hämäräheppuja vilisevien viemärien. Roddy saa matkan varrella huomata, miten vastakohdat täydentävät toisiaan, ja pääsee kokeilemaan myös sankarihommia yrittäessään pitää Ritan loitolla viemärien vaaroista.

2006

Aristokatit

Aristokatit 1970

7.29

Pariisin sydämessä kiltti ja omalaatuinen miljonääri jättää testamentissa koko omaisuutensa Herttuattarelle, seurapiirikissalleen ja sen kolmelle pennulle. Seuraa naurua ja seikkailua, kun ahne, kompuroiva hovimestari tekee hurjan tempun toivoen saavansa perinnön sen johdosta. Nyt kulkukissa Thomas O’Malleyn ja sen svengaavien jazz-kissojen tehtäväksi jää pelastaa tilanne.

1970

Volver - paluu

Volver - paluu 2006

7.47

Volver – paluu (esp. Volver) on vuonna 2006 valmistunut Pedro Almodóvarin ohjaama espanjalaisen komediaelokuva.Almodóvarin elokuva osallistui valmistumisvuonnaan Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjaan. Tuomaristo päätyi poikkeuksellisesti jakamaan parhaan naisnäyttelijän palkinnon kuuden Volverissa esiintyneen näyttelijättären kesken. Palkinnon saivat Penélope Cruz, Carmen Maura, Lola Dueñas, Chus Lampreave, Yohana Cobo ja Blanca Portillo. Myös elokuvan käsikirjoitus palkittiin. Cruz sai vivahteikkaasta roolitulkinnastaan ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa. Elokuvan keskeisessä kohtauksessa roolihahmon laulun laulaa kuitenkin todellisuudessa flamencotähti Estrella Morente.Ohjaaja Almodóvar palaa elokuvassa perusteemoihinsa. Tarina kertoo salatuista suhteista, isyyksistä, insestistä ja murhista. Niiden vastapainona siinä on myönteistä välittämistä ja auttamista. Juonessa on viittaus ohjaajan elokuvaan Salaisuuteni kukka.

2006

Good Shepherd

Good Shepherd 2006

6.30

The Good Shepherd kertoo CIA:n perustamiseen liittyvistä vaiheista Edward Wilsonin näkökulmasta. Wilson uskoi idealistina lujasti Amerikkaan ja uhrasi kaiken suojellakseen maataan. Tapahtumat ajoittuvat vuosien 1939 ja 1961 välille. Tarinaa kehystää poliittisesti katastrofaalinen Sikojenlahden maihinnousu huhtikuussa 1961. Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu (CIA) koulutti operaatiota varten varten vastavallankumouksellisista kuubalaisista koostuvan armeijan. Fidel Castron vallankumoushallituksen syrjäyttämiseksi suunnitellun hankkeen epäonnistuminen herätti epäilyn siitä, että CIA:ssa toimiva "myyrä" olisi varoittanut vastustajaa suunnitelmasta.

2006

Tahdon naimisiin

Tahdon naimisiin 1994

6.80

Muriel Heslopin elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Hänen isänsä on tyranni, ystävät ilkeitä ja sisar täyspäiväinen hulttio. Muriel pakenee todellisuutta suosikkiyhtyeensä Abban haavemaailmaan. Hänen suurin unelmansa on kuitenkin päästä naimisiin. Näyttääkseen ystävättärilleen olevansa "jotakin" hän ei kaihda mitään keinoja. Muriel on mm. valmis ryöstämään isänsä rahat ja varastamaan kalliin puvun. Rohkea rokan syö ja pian hän huomaa olevansa keskellä hurjaa rumbaa. Tanssi saa kuitenkin odottamattoman lopun unelmaprinssin löytyessä "etsin ystävää" -palstalta. Tuoreen aviomiehen motiivit eivät kuitenkaan taida olla tavanomaiset, mutta sitähän ei tarvitse kenenkään muun tietää...

1994

Outlaw

Outlaw 2007

5.37

Rikollisuus on lisääntynyt räjähdysmäisesti Lontoossa, ja rikolliset kullkevat vapaina tavallisten kansalaisten kärsiessä seurauksista. Poliitikkojen päättämättömyyteen väsynyt joukko ottaa lain omiin käsiinsä ja lähtee rikollisjahtiin...

2007

Paluu nuoruudenlähteelle

Paluu nuoruudenlähteelle 1988

6.48

On Kulunut viisi vuotta ja erityinen pelastustehtävä tuo seikkailunhaluiset vanhukset takaisin Maahan, missä he kohtaavat jälleen perheensä ja ystävänsä. Elettyään rauhallisella, ongelmattomalla Antarealla on heistä vaikeaa kohdata normaalielämän realiteetit, kuten ikääntyminen, sairaudet ja kuolema. He käyttävät huumoria, viisautta ja rakkautta helpottaakseen paluuta normaaleiksi kuolevaisiksi, ja alkavat ymmärtää, ettei elämä Maassa välttämättä olekaan niin kauheaa. Ne, jotka kuvittelevat elämän olevan ohi kolmekymppisenä, eivät ole vielä kokeneet piristävää PALUUTA NUORUUDEN LÄHTEELLE!

1988

Hiroshima, rakastettuni

Hiroshima, rakastettuni 1959

7.68

Ranskalainen näyttelijätär ja japanilainen arkkitehti tapaavat Hiroshimassa. Yhden yön aikana tämä pari kokee intohimoista rakkautta avaten elämänsä toisilleen. Rakastavaiset katoavat ikuisuiteen. He eivät voi jäädä, mutta eivät voi myöskään jättää toisiaan.

1959

The X-Dormitory

The X-Dormitory 2014

5.00

Xiong Ge starts a new life following the disappearance of her sons and ex-husband. She opens a hostel called The X-Dormitory, in which she treats her tenants like her family. When Room 206 mysteriously appears out of no where and out walks her ex-husband, she gets a terrible feeling in her gut that something bad is about to happen.

2014

Salem's Lot

Salem's Lot 1979

6.79

Ben Mears has returned to his hometown to write a book about the supposedly haunted Marsten House. When people around the Marsten House start dying mysteriously, Mears discovers that the owner of the mansion is actually a vampire who is turning them into an army of undead slaves.

1979

Total Drama All-Stars

Total Drama All-Stars 2014

6.50

The fifth season of Total Drama. In the first half, 'Total Drama All-Stars', 14 contestants from the previous seasons return to Camp Wawanakwa, now having been decontaminated from toxic waste, to win the C$1,000,000 prize. In the second half, "Total Drama: Pahkitew Island", the setting changes to Pahkitew Island, an island located in Western Canada, featuring a brand new 14 contestants.

2014

Love in a Cage

Love in a Cage 2023

1

Soiinthanin is a beautiful, smart, well-educated girl, who is the daughter of Saengfah, who owns the "Yupharet" house. But because her mother is only a mistress, and she is an illegitimate child, she spends her life in their house being oppressed and not experiencing the same privileges her half-sister Soifah gets. The miserable and painful life of her mother is not lost on her as she too finds herself facing the same fate when she falls for Soifah's fiance Phas, a man who has to marry her half-sister in order to maintain his noble family's honour.

2023

Yi Bo Yun Tian Zhi Cong Tou Zai Lai

Yi Bo Yun Tian Zhi Cong Tou Zai Lai 2025

6.00

After being executed, crime boss Qin Jiang is reborn twenty years earlier and vows to change his fate. Determined to lead his brothers away from a life of crime, he uses his past knowledge to rebuild their future—but when he saves Bai Lu and earns her admiration, she becomes determined to follow him into the underworld he’s trying to escape.

2025