Talk to Me

Talk to Me 2023

7.14

Kun joukko ystäviä huomaa voivansa saada yhteyden henkimaailmaan palsamoidun käden avulla, he jäävät koukkuun sen päihdyttävään vaikutukseen. Yksi nuorista menee lopulta liian pitkälle ja päästää valloilleen kammottavia yliluonnollisia voimia.

2023

The Banshees of Inisherin

The Banshees of Inisherin 2022

7.46

Vuonna 1923, Irlannin sisällissodan aikaan, Inisherin-saarella asustava kansanmuusikko Colm Doherty etääntyy äkillisesti elinikäisestä ystävästään Pádraic Súilleabháinista. Vaikka Pádraic onkin mukava ja yleisestikin pidetty mies saarelaisten silmissä, on hänestä tullut kuulemma "liian tylsä" ajanviete Colmille. Mies haluaakin viettää loppuelämänsä säveltäen musiikkia ja tehdä asioita, joista hänet muistettaisiin tulevaisuudessa. Pádraicin elämä suistuukin tapahtuneen myötä raiteiltaan ja hänelle kasvaa pakkomielteinen halu saada rakas ystävä puolelleen. Colm vastustaa miehen neuvotteluyrityksiä uhaten mitä hurjimmilla teoilla, mikä eskaloituu varsin mielipuoliseksi kädenväännöksi.

2022

Antichrist

Antichrist 2009

6.60

Charlotte Gainsbourg ja Willem Dafoe ovat pääosissa elokuvassa Antichrist. He esittävät surevaa pariskuntaa, jotka vetäytyvät metsämökilleen toivoen että paluu Eedeniin voisi korjata heidän särkyneet sydämensä ja säröilevän avioliittonsa. Luonto vie asiat kuitenkin omaan suuntaansa ja tilanne huononee entisestään.

2009

Hellbound - Hellraiser II

Hellbound - Hellraiser II 1988

6.40

Kirsty herää kauhusta kankeana mielisairaalassa. Muisto hänen isänsä kammottavasta kuolemasta kummittelee yhä hänen verkkokalvoillaan. Tohtori Channard on ainut ihminen, joka suostuu ottavaan vakavasti hänen tarinansa "toiselta puolelta" tulevista olennoista, kenobiiteistä. Channard lumoutuu ajatuksesta saada kokea äärimmäinen nautinto ja rajaton tuska helvetissä.Kirstyn murhanhimoinen äitipuoli auttaa häntä tiellä kohti helvetin äärirajoja.

1988

Ghosts of Mars

Ghosts of Mars 2001

5.14

Ihmiset ovat perustaneet siirtokunnan Punaiselle Planeetalle ja aloittaneet uutteran kaivostoiminnan. Ballard ei kuitenkaan ole lomailemassa Marsissa: hän ja hänen alaisensa ovat siirtämässä vaarallista rikollista James "Desolation" Williamsia marsilaiseen vankilaan. Huippuvaarallisen konnan paimentaminen jää kuitenkin tärkeysjärjestyksessä toiseksi, kun mystisen väkivallan aalto pyyhkii karun planeetan yli. Kaivosmiehet ovat tulleet herättäneeksi muinaiset marsilaiset soturit, joiden aaveet valtaavat mainarien ruumiit. Kostonhaluiset riivanhenget haluavat tuhota kaiken ihmiselämän Marsin kamaralta.

2001

Thirst

Thirst 2009

7.11

Sairaalassa työskentelevä pappi ryhtyy koekaniiniksi rokotteelle, joka voi tulevaisuudessa pelastaa ihmisiä tappavalta virukselta. Virus kuitenkin tarttuu pappiin, joka välttää kuoleman ainoastaan saamansa vampyyriveren ansiosta. Uudessa elämässä tärkeintä on lihan iloista nauttiminen ja uuden veren juominen.

2009

Lords of Chaos

Lords of Chaos 2018

6.80

Tarina aidosta norjalaisesta black metalista ja sen pahamaineisimmista edustajista, joita kiinnosti julkisuus, kirkkojen polttaminen ja murha: MAYHEM. Oslo, 1987. 17-vuotias Euronymous haluaa paeta skandinaavisen kotikaupunkinsa idylliä ja luoda “aitoa norjalaista black metalia” MAYHEM-bändinsä kanssa. Mukaan lähtevät yhtä fanaattiset Dead ja Varg. Bändi uskoo mullistavansa musiikin maailman ja ajautuu yhä syvemmälle mustan metallin dogmaan levittämään pahuuden sanomaa. He alkavat polttaa kirkkoja eri puolilla maata ja varastaa hautakiviä levykauppaansa. Kun media pääsee jäljille ja Euronymous ottaa enemmän kunniaa ryhmän väkivaltaisista teoista kuin ansaitsisi, juuri vankilasta vapautunut Varg järjestää synkän kohtaamisen tasatakseen tilit ja näyttääkseen, kuka on mustan metallin hurjin muusikko.

2018

The Incident

The Incident 2012

5.70

Kolme bändikaveria työskentelee vankimielisairaalan keittiössä ja haaveilee musiikkiurasta, kunnes eräänä päivänä sairaalan valvontajärjestelmä pettää myrskyn aiheuttaman sähkökatkoksen seurauksena. Miten poikien käy, kun väkivaltaiset mielipuolet huomaavat tilaisuutensa koittaneen ja alkavat mellakoida?

2012

Babysitter Wanted

Babysitter Wanted 2007

5.46

Yliopisto-opiskelija Angie Albright lähtee lapsenvahdiksi syrjäiselle maatilalle. Kaupungista on kadonnut ihmisiä jo pidemmän aikaa, ja Angie uskoo, että häntä seurataan. Yön aikana Angielle soitetaan outoja puheluja, ulkoa kuuluu salaperäisiä ääniä. Angie soittaa ystävänsä apuun, mutta onko silloin jo liian myöhäistä?

2007

Berserk

Berserk 1997

8.49

Guts, a wandering mercenary, joins the Band of the Hawk after being defeated in a duel by Griffith, the group's leader and founder. Together, they dominate every battle, but something menacing lurks in the shadows.

1997