Päättymätön tarina 1984
Tarina kymmenvuotiaasta Bastianista, jolla on vaikeuksia sekä koulussa että kotona. Eräänä päivänä Bastian varastaa antikvariaatista vanhan kirjan nimeltä Tarina vailla loppua ja piiloutuu koulun ullakolle lukemaan kirjaa.
Tarina kymmenvuotiaasta Bastianista, jolla on vaikeuksia sekä koulussa että kotona. Eräänä päivänä Bastian varastaa antikvariaatista vanhan kirjan nimeltä Tarina vailla loppua ja piiloutuu koulun ullakolle lukemaan kirjaa.
Tahattoman itsekeskeinen keksijä Wallace on päättänyt yllättää koiransa Gromitin, ja on rakentanut tälle lahjaksi apulaisen puutarhanhoitoon. Niin kuin Gromit sellaista kaipaisi. Puutarhatontturobotti Norbot osoittautuu niin tehokkaaksi, että Wallace viekin lahjan mennessään, ja perustaa uuden puutarhanhoitofirman. Samaan aikaan Väärät housut -elokuvasta tuttu arkkikonna Feathers McGraw istuu vankisellissään. Puhumaton ja ilmeetön pingviini kuulee sattumalta Wallacen uudesta keksinnöstä. McGraw punoo juonen, ja karkaa kaikkien kauhuksi vankilasta. Siispä Gromit joutuu ryhtymään toimeen isännän pelastamiseksi. Sen jälkeen vauhti onkin pysäyttämätöntä.
Syvästi kunnioitettu Tonttu, Tuomari Klaus, kutsuu meidät kokemaan uudelleen 350-vuotisen elämänsä jännittäviä matkoja, joilla hän tarkkaili Tonttujen ihmeellisiä tapoja ympäri maailmaa.
Twin brother and sister Dipper and Mabel Pines are in for an unexpected adventure when they spend the summer helping their great uncle Stan run a tourist trap in the mysterious town of Gravity Falls, Oregon.
Five heroes are brought together by their mutual love of questing, picnics and frolicking.
A Spanish animated television series based on the children's book The Secret Book of Gnomes, by the Dutch author Wil Huygen and illustrator Rien Poortvliet.