Culpa Mia

Culpa Mia 2023

7.76

Noah joutuu jättämään kotikaupunkinsa, poikaystävänsä ja kaverinsa muuttaessaan äitinsä uuden aviomiehen kartanoon ja ajautuu välittömästi törmäyskurssille uuden velipuolensa Nickin kanssa. Molemminpuolinen vetovoima johtaa kuitenkin kiellettyyn lemmensuhteeseen, kun nuorten kapinalliset ja rajut luonteet saavat heidän maailmansa järkkymään ja rakkauden roihahtamaan.

2023

Matrix

Matrix 1999

8.24

Neo etsii epätoivoisesti totuutta Matrixista, josta puhutaan vain kuiskaten. Hän on varma, että se jollain sanoinkuvaamattomalla tavalla ohjailee hänenkin elämäänsä. Morpheus on elävä legenda, maailman vaarallisin mies, jolla Neo uskoo olevan vastaukset kaikkiin kysymyksiinsä. Morpheus puolestaan haluaa välttämättä löytää Neon. Hän uskoo, että Neo on "Valittu", jota odottaa suuri tehtävä. Kun miehet kohtaavat alkaa huikea ja samalla epätoivoinen kamppailu pelottavaa vihollista vastaan.

1999

Kirottu

Kirottu 2013

7.54

Kirottu perustuu yliluonnollisia ilmiöitä tutkivien Ed ja Lorraine Warrenin todellisiin kokemuksiin. Pariskunta kutsuttiin apuun kun syrjäisessä maatalossa asuvaa perhettä alkoi vainota synkkä ja pahansuopa olento. Joutuessaan vastakkain tämän voimakkaan demonisen hengen kanssa, Warrenit huomasivat törmänneensä uransa kammottavimpaan tapaukseen.

2013

Memento

Memento 2000

8.18

Leonard Shelby ei kykene muistamaan mitään - paitsi sen, että hänen vaimonsa on murhattu. Aivovaurion takia mies kärsii lähimuistin menetyksestä. Kaikki hänen uudet, vaimonsa kuoleman jälkeiset muistot haalistuvat kymmenen minuutin kuluessa. Leonardin elämä on sirpaleina ja hän yrittää pitää langat käsissään ottamalla kuvia muistutukseksi ja jopa tatuoimalla itseensä tärkeitä asioita. Mies haluaa kostaa vaimonsa murhaajille; mutta tuntuuko edes oikeutettu kosto miltään, jos sitä ei pysty muistamaan ja elämään yhä uudestaan?

2000

Rambo 4

Rambo 4 2008

6.69

John Rambo on vetäytynyt piiloon yhteiskunnalta ja elää rauhallista, eristäytynyttä elämää Pohjois-Thaimaan viidakossa. Ryhmä lähetyssaarnaajia tulee tapaamaan Ramboa, toivoen hänen lähtevän oppaaksi ja lähetystoiminta-avustajaksi syvälle vaaralliseen ja väkivaltaiseen Burmaan.Rambo kieltäytyy pyynnöstä, ja lähetyssaarnaajien omin päin tekemä matka kohtaa painajaismaisen lopun. He jäävät sadistisen burmalaisen sotilasjoukon panttivangeiksi, ja Rambon taistelijasielu herää jälleen aseisiin, uuteen veriseen ja armottomaan yhdenmiehen sotaan. Sota on veressäsi - sitä vastaan ei pidä taistella...

2008

This Is the End

This Is the End 2013

6.24

Seth Rogen, Jay Baruchel, Jonah Hill, Danny McBride, Craig Robinson sekä monta muuta julkkista ovat juhlimassa James Francon luona. Juhlivat jäävät jumiin taloon, kun sarja erikoisia ja katastrofaalisia tapahtumia vavisuttaa Los Angelesia. Maailman muuttuessa ulkopuolella, varastojen vähentyessä ja paniikin iskiessä kaveruksiin he joutuvat jättämään talon ja kohtaamaan kohtalonsa sekä ystävyyden ja anteeksiannon todellisen merkityksen. Kaikki esiintyvät elokuvassa omilla nimillään ja esittävät enemmän tai vähemmän itseään. Mukana nähdään myös mm. Emma Watson, Michael Cera, Rihanna, Channing Tatum ja Backstreet Boys.

2013

Kärpänen

Kärpänen 1986

7.43

Kunnianhimoinen tiedemies yhdistää eriskummallisessa telekinesiakokeessa vahingossa geeneihinsä kärpäsen. Koetta seurannut toimittaja rakastuu tiedemieheen ja joutuu kauhukseen hoivaamaan sekasikiötä, jonka hyönteisminä alkaa pikkuhiljaa saada yliotteen.

1986

Wind River

Wind River 2017

7.43

Wind River on Wyomingissa sijaitseva intiaanireservaatti, joka on oma eristäytynyt yhteiskuntansa. Riistanvartija Lambert löytää lumisesta erämaasta teinitytön ruumiin. Koska kovakouraisen väkivallan uhri on päätynyt intiaanireservaatin alueelle, selvitystyöhön tarvitaan myös FBI. Ja koska reservaatin tapahtumat ylimalkaan kiinnostavat valtakunnallisesti kovin vähän, komennukselle lähetetään Las Vegasin asemapaikan kokematon blondiagentti Banner. Valtava lumimyrsky on nousemassa, joten rikospaikan johtolangat olisi tutkittava mahdollisimman nopeaksi. Anteeksiantamattoman sään lisäksi Wind Riverin yhteisö on hyvin tiivis ja historialliset haavat edelleen auki. Riittävätkö Bannerin ja Lambertin kyvyt murhan selvittämiseksi tällä amerikkalaisen yhteiskunnan reuna-alueella?

2017

Kauhun riivaamat

Kauhun riivaamat 1981

7.28

Viisi nuorta lähtee keskelle synkkää metsää ja vuoristoa vuokraamaalleen ikivanhalle mökille juhlimaan ja viettämään viikonloppua. Autionoloinen mökki ja sen ympärille kuhiseva metsä vaikuttaa alusta asti mystiseltä ja karmivalta, mutta kun kellarista löyty verellä kirjoitettu kirja, sekä manauksia sisältävä nauhuri alkaa meno vasta karmivaksi mennäkkin. Demonit ottavat nuoret yksikerrallaan haltuunsa ja ainoa tapa tappaa demonit on pilkkoa ne kappaleiksi.

1981

Tule ja katso

Tule ja katso 1985

8.22

Vuonna 1943 saksan armeijan SS-joukot ovat kylväneet terroria Valko-Venäjän alueella kahden vuoden ajan. Sodan käänteet ovat kehkeytymässä miehittäjälle epäsuotuisiksi, ja Puna-armeija on valmis vastahyökkäykseen. Teini-ikäisen Florianin syrjäinen kotikylä on saanut oppia pelin säännöistä: moraali, usko, onni ja ihmisyys ovat mennyttä kalua. Florian joutuu todistamaan natsisotilaiden julmuutta. Hän löytää vanhan kiväärin ja päättää liittyä Neuvostoliiton vastarintaliikkeeseen. Tappamisen ajatus täyttää Florianin mielen ja muodostuu ainoaksi ideaksi, joka hänellä on suhteessa sotaan. Hänestä tulee sodan kovettamana mustasieluinen sotakone.

1985

Nämä pienet asiat

Nämä pienet asiat 2024

6.65

Eletään vuotta 1985, joulua edeltävänä aikana pienessä kaupungissa Wexfordin kreivikunnassa Irlannissa. Bill Furlong raataa hiilikauppiaana elättääkseen itsensä, vaimonsa ja viisi tytärtään. Eräänä varhain aamuna, kun hän on toimittamassa hiiltä paikalliseen luostariin, hän tekee löydön, joka pakottaa hänet kohtaamaan menneisyytensä ja katolisen kirkon hallitseman kaupungin myötämielisen vaikenemisen.

2024

Pimeyden armeija

Pimeyden armeija 1992

7.30

Ihmislihasta sidottu, verellä kirjoitettu - ja harvinaisen hankala lausua: muinainen Necronomicon - kuolleiden kirja vapauttaa ennenkuulumattomat pahuuden voimat valloilleen ihmisten kiusaksi hillittömässä eeppisessä tarinassa täynnä miekkataistoja ja taikuutta. Bruce Campbell palaa The Evil Dead (Kauhun riivaamat) -sarjan rooliinsa. Ash - komea, haulikkoa heilutteleva ja moottorisahaan sonnustautunut rautakauppias - taistelee jälleen pahuutta vastaan. Demoniset voimat lähettävät Ashin ja tämän -73 Oldsmobilen englannin pimeään keskiaikaan, jossa Ash kohtaa kauniin neidon (Embeth Davidtz) lisäksi legioonittain eläviä kuolleita ja kolisevia luurankoarmeijoita. Onnistuuko Ash pelastamaan maailman ja tyttöystävänsä karmivalta kuolemalta ja palaamaan kaiken päätteeksi takaisin omaan aikaansa? Uskomattomilla erikoistehosteilla täytetty kulttiklassikko Pimeyden armeija saa sinut kirkumaan pelosta ja naurusta!

1992

Kyynelten valtias

Kyynelten valtias 2024

6.49

Rankan orpokodissa vietetyn lapsuuden jälkeen Nica ja Rigel adoptoidaan samaan perheeseen, ja he huomaavat yllättäen, että heillä on vahvoja tunteita toisiaan kohtaan.

2024

365 päivää

365 päivää 2020

7.00

Puolalainen Laura Biel viettää syntymäpäiväänsä Italiassa poikaystävänsä kanssa, kun sisilialainen gangsteri Massimo Torricelli sieppaa hänet. Massimo kertoo pitävänsä Lauraa 365 päivää vankinaan, jotta tämä rakastuisi gangsteriin.

2020

Miller's Girl

Miller's Girl 2024

6.34

Lahjakas nuori kirjailijanalku lähtee luoville harharetkille, kun hänen opettajansa antaa hänelle kirjoitustehtävän, joka sotkee heidät molemmat yhä mutkikkaammaksi käyvään verkkoon. Rajojen sumentuessa ja heidän elämiensä kietoutuessa toisiinsa opettajan ja hänen suojattinsa on kohdattava omat pimeät puolensa ja yritettävä samalla pitää kiinni periaatteistaan.

2024

Rankka päivä

Rankka päivä 1993

7.40

Moottoritiet ruuhkautuvat. Kaupunkielämä on vaaroja täynnä. Asiakas on harvoin oikeassa kaupoissa ja ravintoloissa. Suurkaupungin paineet saavat kenet tahansa suuttumaan. Mutta Bill Foster on enemmän kuin suuttunut. Bill Foster haluaa päästä tasoihin. "Minä lähden kotiin", Foster sanoo, kun hän hylkää autonsa keskelle ruuhkaa vuoden kuumimpana päivänä. Foster päätyy keskelle urbaania painajaista, joka on vuoroin absurdin hauskaa ja vuoroin järkyttävän väkivaltaista.

1993

Eraserhead

Eraserhead 1977

7.35

David Lynchin ensimmäinen ohjaustyö on hänen omituisista elokuvistaan kenties omituisin ja kertoo teollisuuskaupungin painajaismaisissa maisemissa elävästä miehestä, hänen tyttöystävästään ja heidän mutanttilapsestaan.

1977

Family Guy

Family Guy 1999

7.39

Sick, twisted, politically incorrect and Freakin' Sweet animated series featuring the adventures of the dysfunctional Griffin family. Bumbling Peter and long-suffering Lois have three kids. Stewie (a brilliant but sadistic baby bent on killing his mother and taking over the world), Meg (the oldest, and is the most unpopular girl in town) and Chris (the middle kid, he's not very bright but has a passion for movies). The final member of the family is Brian - a talking dog and much more than a pet, he keeps Stewie in check whilst sipping Martinis and sorting through his own life issues.

1999

American Dad!

American Dad! 2005

7.00

The series focuses on an eccentric motley crew that is the Smith family and their three housemates: Father, husband, and breadwinner Stan Smith; his better half housewife, Francine Smith; their college-aged daughter, Hayley Smith; and their high-school-aged son, Steve Smith. Outside of the Smith family, there are three additional main characters, including Hayley's boyfriend turned husband, Jeff Fischer; the family's man-in-a-goldfish-body pet, Klaus; and most notably the family's zany alien, Roger, who is "full of masquerades, brazenness, and shocking antics."

2005

Nip/Tuck

Nip/Tuck 2003

7.20

Hotshot plastic surgeons Dr. Sean McNamara and Dr. Christian Troy experience full-blown midlife crises as they confront career, family and romance problems.

2003

Pluribus

Pluribus 2025

7.90

The most miserable person on Earth must save the world from happiness.

2025

Neon Genesis Evangelion

Neon Genesis Evangelion 1995

8.60

At the turn of the century, the Angels returned to Earth, seeking to wipe out humanity in an apocalyptic fury. Devastated, mankind's last remnants moved underground to wait for the day when the Angels would come back to finish the job. Fifteen years later, that day has come... but this time, humanity is ready to fight back with terrifying bio-mechanical weapons known as the Evangelions. Watch as Shinji, Rei, Asuka and the rest of the mysterious shadow agency Nerv battle to save earth from total annihilation.

1995

48 Hours

48 Hours 1988

7.10

This newsmagazine series investigates intriguing crime and justice cases that touch on all aspects of the human experience. Over its long run, the show has helped exonerate wrongly convicted people, driven the reopening — and resolution — of cold cases, and changed numerous lives. CBS News correspondents offer an in-depth look into each story, with the emphasis on solving the mystery at its heart.

1988

Master of None

Master of None 2015

7.37

30-year-old New York actor Dev takes on such pillars of maturity as the first big job, a serious relationship, and busting sex offenders on the subway.

2015

The Maxx

The Maxx 1995

8.20

Maxx is a purple-clad superhero living in a cardboard box. His only friend is Julie Winters, a freelance social worker. Maxx often finds himself shifting back and forth between the "real" world and a more primitive outback world where he rules, and protects Julie. Mr. Gone, a self-proclaimed "student of the mystic arts" seems to know more about Maxx and Julie and their strange relationship than they could ever guess, but he's not exactly telling all....not yet, anyway.

1995

Leah Remini: Scientology and the Aftermath

Leah Remini: Scientology and the Aftermath 2016

7.89

Leah Remini, along with high level former Scientology executives and Church members, explores individual accounts from ex-Church members and their families through meetings and interviews with Leah. Each episode features stories from former members whose lives have been affected by the Church's harmful practices, even well after they left the organization.

2016

Riot Police

Riot Police 2020

7.40

A fictionalised look into the human tragedy of riot police and police brutality in Spain.

2020

Inconceivable

Inconceivable 2020

8.00

Inconceivable is the story of two women who've been best friends since high school, now at the centre of a group of female friends, all in their mid-thirties and facing the first few years of getting pregnant and child-rearing while each holding down their demanding jobs. In the midst of this friend group is a lingering affair, a struggle with infertility, fierce competitiveness, even fiercer love and something unthinkable.

2020

King Star King

King Star King 2014

6.30

King Star King is a tall, blond muscular man who after seducing his love, Princess Snow White, falls from his higher plane of existence to serve as a fry cook in a run-down waffle house. In order to reclaim his place in the heavens, he must battle his amnesia to defeat the evil Spring Bunny and rescue Snow White.

2014

In the Name of God: A Holy Betrayal

In the Name of God: A Holy Betrayal 2023

7.69

This docuseries examining the chilling true stories of four Korean leaders claiming to be prophets exposes the dark side of unquestioning belief.

2023

Devil in the Family: The Fall of Ruby Franke

Devil in the Family: The Fall of Ruby Franke 2025

8.30

When popular vlogger Ruby Franke is arrested for child abuse in August 2023, it quickly becomes one of the biggest trending stories in America. For years, the Frankes' YouTube channel had documented a wholesome, happy family life, with nearly 3 million subscribers tuning in at its peak. But as the cracks began to show, the family turned to counselor Jodi Hildebrandt for guidance – and rapidly found themselves trapped in a nightmare.

2025

Glenn Beck

Glenn Beck 1970

1.00

Glenn Beck analyzes the day's news and events.

1970

Hannity

Hannity 2009

3.25

Hannity is a television show on the Fox News network, a replacement to the long-running show Hannity & Colmes. It is hosted by conservative political pundit Sean Hannity. Following the announcement on November 25, 2008 that Alan Colmes would leave the show, it was decided that the show would simply be entitled Hannity.

2009

Fox & Friends

Fox & Friends 1970

2.60

Fox & Friends is an early-morning opinion talk show that begins at 6:00 a.m. Eastern Time with the latest Fox News Live headlines and news of the morning. It continues with a variety of segments including interviews, updates of news stories with correspondents, analysis from the hosts, and entertainment segments. The show has a list of regular contributors, including Dr. Manny Alvarez, presenting his health segments "Ask Dr. Manny" and "Dr. Manny's Healthbeat."

1970