The Running Man

The Running Man 2025

6.78

Lähitulevaisuuden yhteiskunnassa The Running Man on television suosituin ohjelma. Se on tappava kilpailu, jonka osallistujat yrittävät selviytyä 30 päivää palkkatappajien jahtaamana. Jokainen käänne lähetetään suorana verenhimoisille katsojille ja jokainen päivä nostaa voittopottia. Epätoivoinen duunari Ben Richards (Glen Powell) yrittää pelastaa tyttärensä ja tarttuu viimeisenä keinonaan hurmaavan mutta armottoman tuottajan Dan Killianin (Josh Brolin) tarjoukseen osallistua kilpailuun. Mutta Benin uhmakkuus, vaistot ja sisu tekevät hänestä yllättäen fanien suosikin ja uhan koko järjestelmälle. Katsojalukujen ja vaaran noustessa pilviin Benin on päihitettävä sekä Metsästäjät että kansakunta, joka odottaa hänen häviötään.

2025

The Substance

The Substance 2024

7.14

Elisabeth Sparklesta tuli nuorena television jumppaohjelman suurtähti. Vuosien vieriessä hänen suosionsa on kuitenkin hiipunut ja nykyään hän on pelkkä entinen kuuluisuus, joka haaveilee vanhoista hyvistä ajoista ja stressaa sitä, että hänet ollaan korvaamassa uudella, paljon nuoremmalla henkilöllä. Elisabethille tarjoutuukin aikamoinen tilaisuus, kun hän saa haltuunsa erikoista ainetta, "substanssia", pimeillä markkinoilla myytävää, soluja monistavaa lääkettä jolla hän voi luoda itsestään nuoremman version. Substanssin avulla Elisabeth saa itselleen käyttöönsä toisen, nelisenkymmentä vuotta nuoremman ja kauniimman kehon, jonka hän nimeää Sueksi. Lääkkeen kanssa tulee kuitenkin selvät säännöt, joita ei saa missään nimessä rikkoa - Elisabethin ja Suen pitää tasan viikon välein vaihtaa paikkoja. Mutta piankos Sue alkaa nauttia äkkiä kasvavasta kuuluisuudestaan ja Elisabeth taas tulee tälle versiolle kateelliseksi, eikä viikko kerrallaan eläminen enää riitä.

2024

Se

Se 2017

7.24

Derryn kaupungissa joukko lapsia on kadonnut jälkiä jättämättä, eikä kukaan löydä tai edes tunnu olevan kiinnostunut etsimään heitä. Kuusi koulukiusattua lasta päättää kerätä kuitenkin rohkeutensa, kun viimeisin katoamistapaus on heistä yhden veli. Heidän tutkintansa johtaa kaupungin liepeillä sijaitsevalle rämealueelle ja sieltä kaupungin viemäriverkostoon, jota asuttaa suunnaton pahuus, pellen muodon ottanut Pennywise.

2017

Peitelty totuus

Peitelty totuus 2019

7.53

Yritysten ympäristöasioihin erikoistunut puolustusasianajaja Rob Bilott on tehnyt hyvää työtä Big Chem -yritysten parissa ja päässyt vastikään lakitoimiston osakkaaksi. Kaksi maanviljelijää Länsi-Virginialaista kertoo Bilottille, että paikallinen DuPont -tehdas päästää myrkkyjätettä luontoon tuhoten heidän viljelysmaansa ja tappaen heidän karjansa. Bilott toivoo selvittävänsä totuuden yhdessä vanhemman osakkaan Tom Terpin kanssa. Hän tekee yrityksen toiminnasta valituksen, josta alkaa 15 vuotta kestävä ennennäkemätön taistelu. Tapaus koettelee hänen avioliittoaan Sarahin kanssa ja laittaa vaakalaudalle hänen maineensa, terveytensä ja toimeentulonsa.

2019

Furiosa: A Mad Max Saga

Furiosa: A Mad Max Saga 2024

7.45

Romahduksen kohdattua maailmaa nuori Furiosa siepataan kotoaan "Monien äitien vihreästä paikasta" ja hän joutuu sotaherra Dementusin johtaman prätkäjengin armoille. Matka aavikon halki johdattaa heidät Immortan Joen hallitsemalle linnakkeelle. Samalla kun nuo kaksi tyrannia taistelevat herruudesta, Furiosan on selviydyttävä monista haasteista etsiessään keinoa palata kotiin.

2024

Fall

Fall 2022

7.11

Parhaille ystäville Beckylle ja Hunterille elämässä on kyse pelkojen voittamisesta ja rajojen rikkomisesta. Mutta kun he kiipeävät 600 metriä korkeaan hylättyyn radiotorniin syrjäseudulla, he huomaavat jääneensä loukkuun. Beckyn ja Hunterin on käytettävä kaikkia kiipeilytaitojaan, kun he aloittavat eloonjäämiskamppailunsa haastavissa olosuhteissa vailla tarvikkeita päätähuimaavissa korkeuksissa.

2022

Killers of the Flower Moon

Killers of the Flower Moon 2023

7.40

1900-luvun alussa öljy vaurastutti Osage-kansaa. Heistä tuli yhden yön aikana yksiä maailman rikkaimmista ihmisistä. Alkuperäiskansan vauraus herätti mielenkiintoa valkoisissa onnenonkijoissa, jotka manipuloivat, kiristivät ja varastivat Osageilta niin paljon kuin kykenivät, kunnes lopulta turvautuivat murhiin.

2023

Urhea

Urhea 2012

7.02

Jo ammoisista ajoista on karuilla ja tarumaisilla Skotlannin ylämailla kerrottu tarinoita hurjista taisteluista ja myyttien mystisistä legendoista. Disney ja Pixar liittävät nyt sen perinteen jatkoksi uuden kertomuksen urheasta Meridasta, joka uhmaa ikivanhoja perinteitä muuttaakseen kohtalonsa.

2012

Se: Toinen luku

Se: Toinen luku 2019

6.84

Paha saapuu mainelaiseen pikkukaupunkiin Derryyn aina 27 vuoden välein. Lähes kolmekymmentä vuotta sitten sen kohdanneet luusereiden klubin jäsenet palaavat nyt kotikaupunkiinsa tarkoituksenaan tuhota kammottava Pennywise-klovnina esiintyvä muotoaan muuttava hirviö, joka saalistaa Derryn lapsia.

2019

Painajainen Elm Streetillä

Painajainen Elm Streetillä 1984

7.34

Nancy näkee hirvittäviä painajaisia. Samaan aikaan hänen koulutoverinsa, jotka myös näkevät samoja unia, teurastetaan heidän nukkuessaan. Raakojen murhien takana on nuorten opiskelijoiden yhteisten painajaisten paholaismainen hahmo. Mutta kun poliisi ei ota Nancyn tarinaa kuuleviin korviinsa, tytön on kohdattava tappaja itse tämän varjomaisessa valtakunnassa.

1984

Kirottu 2

Kirottu 2 2016

7.29

Yksi tunnettujen demonologien Ed ja Lorraine Warrenin kammottavimmista yliluonnollisista tutkimuksistaan vie heidät Pohjois-Lontooseen auttamaan yksinhuoltajaäitiä, joka kasvattaa neljää lastaan yksin talossa, joka on häijyjen henkien riivaama.

2016

13 Hours: The Secret Soldiers of Benghazi

13 Hours: The Secret Soldiers of Benghazi 2016

7.27

2012 Libyan Benghazissa tilanne muuttuu pahasta pahemmaksi, kun amerikkalainen suurlähettiläs tapetaan hyökkäyksessä armeijan tukikohtaan. Kuuden miehen erikoisjoukko lähetetään paikan päälle selvittääkseen kuka oli hyökkäyksen takana.Tositapahtumiin perustuva elokuva pohjautuu Mitchell Zuckoffin kirjaan.

2016

Menneisyyden ote

Menneisyyden ote 2003

7.74

Jimmy. Dave. Sean. He ovat ystävyksiä, jotka varttuivat Bostonin työläisperheissä, mutta jotka ajautuvat erilleen karmean tragedian jälkeen. Vuosia myöhemmin raa'at tapahtumat yhdistävät heidät jälleen. Jimmyn 19-vuotias tytär murhataan kylmäverisesti. Davea epäillään teosta. Ja Sean, josta on tullut poliisi, kamppailee selvittääkseen rikoksen ennen kuin äkkipikainen Jimmy ottaa lain omiin käsiinsä.

2003

Priest

Priest 2011

5.85

Vuosisatojen ajan maailmanlopun jälkeen ihmisten ja vampyyrien välillä raivosi raaka sota. Nyt soturipappi kuulee uusista hyökkäyksistä, ja sodasta on tällä kertaa tuleva henkilökohtainen: papin sukulaistyttö on joutunut armottomien varmpyyrien sieppaamaksi. Pelastaakseen tytön miehen on rikottava rauhanvalansa ja satava käsiinsä tuo verenhimoinen joukko ennen kuin on liian myöhäistä. Kiiteltyyn sarjakuvan perustuva elokuva on täynnä verevää toimintaa, ja se on tempaa katsojan mukaansa jahtaamaan uutta, ennennäkemätömän raakaa tappajarotua.

2011

Gangs of New York

Gangs of New York 2002

7.31

Gangs of New York on tarina alkuperäisten asukkaiden ja Irlantilaisten katolisten ala-maailman taisteluista. Päähenkilö on nuori Irlantilais-Yhdysvaltalainen Amsterdam Vallon, joka saavuttaa William "Bill the Butcher" Cuttingin, Natives-jengin johtajan, luottamuksen.

2002

I Saw the Devil

I Saw the Devil 2010

7.79

Soo-hyun on hallituksen erikoisagentti, jonka morsian joutuu sadistisen sarjamurhaajan uhriksi. Soo-hyun päättää kostaa silläkin uhalla, että päästäkseen tasoihin mielipuolen kanssa hänen on muututtava itse paholaismaiseksi hirviöksi.

2010

Close

Close 2022

7.78

13-vuotiaat Leo ja Remi ovat olleet parhaat ystävät pienestä pitäen. Pojat yökyläilevät toistensa luona useammin kuin yöpyvät omissa kodeissaan. Yläasteelle siirryttäessä asiat kuitenkin muuttuvat. Mukaan kuvioihin tulee uusia kavereita. Erityisesti Leo alkaa miettiä, millaiselta heidän harvinaisen läheinen ystävyytensä muiden silmissä näyttää. Kasvaminen lapsenomaisista leikeistä kohti nuoruutta tuo mukanaan uudenlaisia odotuksia, toiveita, pelkoja ja suuren surun.

2022

Parkland

Parkland 2013

6.25

Presidentti John F. Kennedyn salamurhan jälkeen Dallasin Parkland-sairaalassa vallitsi kaaos.

2013

Mad Max 2 - asfalttisoturi

Mad Max 2 - asfalttisoturi 1981

7.39

Ydinsodan jälkeisessä Australiassa bensiini on kaikkein arvokkain hyödyke. Nahkaan sonnustautuva ex-motoristipoliisi Mad Max on menettänyt perheensä ja ajelee nyt pitkin autioita maanteitä. Hän kohtaa öljynjalostamoa hoitavan ihmisyhteisön, jota ahdistelee hurja moottoripyöräjengi. Lännensankaria muistuttava Mad Max valitsee puolensa ja ryhtyy jelppimään sorrettuja heikkoja.

1981

Red Sparrow

Red Sparrow 2018

6.53

Dominika Egorova on entinen balettitanssija, joka pakotetaan liittymään varpusiin, hallituksen salaiseen ohjelmaan, joka muuttaa hänet agentiksi, joka osaa manipuloida, vietellä ja tappaa.

2018

The Shield

The Shield 2002

8.10

The story of an inner-city Los Angeles police precinct where some of the cops aren't above breaking the rules or working against their associates to both keep the streets safe and their self-interests intact.

2002

American Crime Story

American Crime Story 2016

7.56

An anthology series centered around some of history's most famous criminal investigations.

2016

13 Reasons Why

13 Reasons Why 2017

7.55

After a teenage girl's perplexing suicide, a classmate receives a series of tapes that unravel the mystery of her tragic choice.

2017

HIS & HERS

HIS & HERS 2026

7.29

Two estranged spouses — one a detective, the other a news reporter — vie to solve a murder in which each believes the other is a prime suspect.

2026

Mike Judge's Beavis and Butt-Head

Mike Judge's Beavis and Butt-Head 2022

8.10

Two teenage heavy-metal music fans occasionally do idiotic things because they're bored. For them, everything is "cool" or "sucks."

2022

Dept. Q

Dept. Q 2025

7.90

A brash but brilliant cop becomes head of a new police department, where he leads an unlikely team of misfits in solving Edinburgh's cold cases.

2025

Zomvivor

Zomvivor 2025

7.46

When an apocalyptic virus that turns people into zombies ravages a city, a group of students take shelter in a school and fight to survive.

2025

Spawn

Spawn 1997

7.99

Todd McFarlane's Spawn is an animated television series which aired on HBO from 1997 through 1999. It is also released on DVD as a film series. It is based on the Spawn comic series from Image Comics, and was nominated for and won an Emmy in 1999 for Outstanding Animation Program. An unrelated series titled Spawn: The Animation is in production since 2009, with Keith David reprising his role as the titular character. Like the comic book, the series features graphic violence, sexual scenes, and extensive use of profanity. Todd McFarlane's Spawn was ranked 5th on IGN's list of The Greatest Comic Book Cartoons Of All Time.

1997

Hatfields & McCoys

Hatfields & McCoys 2012

7.45

It’s the true American story of a legendary family feud—one that spanned decades and nearly launched a war between Kentucky and West Virginia. The Hatfield-McCoy saga begins with Devil Anse Hatfield and Randall McCoy.. Close friends and comrades until near the end of the Civil War, they return to their neighboring homes—Hatfield in West Virginia, McCoy just across the Tug River border in Kentucky—to increasing tensions, misunderstandings and resentments that soon explode into all-out warfare between their families. As hostilities grow, friends, neighbors and outside forces join the fight, bringing the two states to the brink of another civil war.

2012

Karma

Karma 2025

7.40

A fateful accident intertwines six lives in a thrilling tale of karma and crime, where each must face their own dark truths and connections.

2025

The Scorpio Season

The Scorpio Season 2023

9.20

The series is about a mysterious serial killer who keeps the whole city in fear and terror. All attempts to find the killer have failed. As a result, experienced detectives Rauf Eyvazov and Kanan Orujov are assigned to find the killer. Each murder carries a message and makes the crime case more complicated.

2023

Red Rose

Red Rose 2022

6.25

When one of a group of friends downloads the mysterious Red Rose app, plans change. What starts innocently as a game of admiration rapidly descends into something much darker.

2022

Ave Mujica - The Die Is Cast -

Ave Mujica - The Die Is Cast - 2025

7.40

After losing everything in a single night, Sakiko Togawa reaches out toward an even deeper abyss, one that will drag everyone around her down as well. Gathering the lives of girls burdened with their own troubles and desires, Sakiko raises the curtain on a perfect masquerade. On a stage where sorrow, death, fear, love—even the solace of forgetting—are stripped away, will their masks be torn off and shatter into oblivion?

2025

Viper of Tehran

Viper of Tehran 2024

7.80

The adventures of a movie director who gets involved in a murder case.

2024

Bölmə

Bölmə 2026

1

TV series by Emil Guliev.

2026

The Last Party: Death On Tresco

The Last Party: Death On Tresco 2024

4.50

In 2015, 23-year-old Josh Clayton vanished after attending an exclusive party on Tresco Island. Days later, his body was found on the beach.

2024

Eight

Eight 2026

1

After the suicide of his schoolgirl daughter, the protagonist's life falls apart. This loss awakens hidden childhood traumas in him, and the pain turns into a desire for revenge. He begins to target the people he believes are responsible for his daughter's death, one by one. His ex-wife, an indifferent nurse, the school principal, and those closest to him stand in his way. Each murder should have freed him, but on the contrary, it drags him deeper into darkness. This man, who appears calm and kind in society, is a completely different person inside.

2026