Blade Runner 2049

Blade Runner 2049 2017

7.60

LAPD:n poliisi K saa selville kauan hautautuneena olleen salaisuuden, joka saattaa syöstä viimeisetkin yhteiskunnan rippeet kaaokseen. K:n löytö johdattaa hänet etsimään Rick Deckhardia, entistä LAPD:n blade runneria, joka on ollut kateissa viimeiset 30 vuotta.

2017

Mickey 17

Mickey 17 2025

6.83

Vapaaehtoiseksi ulkoavaruuden planeetan asutusmissiolle lähtevä Mickey Barnes päätyy merkilliseen työsuhteeseen työnantajalle, joka vaatii äärimmäistä sitoutumista ammattiin - elanto tulee näet hankkia kuolemalla. Mickey on tulevaisuuden kloonausteknologian ansiosta jatkuvasti uhrattavissa - hänet voi muun muassa lähettää itsemurhatehtäviin tutkimaan vaikkapa maaston vaaroja tai ilmakehän virusten esiintymiä. Jos Mickey kuolee, seuraavana päivänä hänestä voidaan printata uusi kappale, jonka pääkoppaan siirretään tiiliskiven muotoiselle tallenteelle säilötyt vanhan muistot.

2025

Blade Runner: The Final Cut

Blade Runner: The Final Cut 1982

7.94

On vuosi 2019. Eläkkeellä oleva poliisi Rick Deckard kutsutaan jahtaamaan geenimanipulaation tuloksena syntyneitä ihmisen näköisiä ja kaltaisia robotteja, replikantteja. Futuristiseen maailmaan ja Los Angelesiin sijoitettu monitasoinen trilleri ja tieteiselokuva pohtii monia kysymyksiä - kuten sitä, mitä on olla ihminen.

1982

The Island

The Island 2005

6.69

Lincoln Six-Echo tietää elämästään vain kaksi asiaa. Yksi: viranomaiset tiukasti valvotussa yhdyskunnassa, jossa Lincoln Six-Echoa on pidetty suojassa, ovat kertoneet hänelle, että eräänä päivänä hän tulisi elämään paratiisissa, joka on Maan viimeinen asumiskelpoinen paikka. Kaksi: se on pelkkää valetta.

2005

Kuu

Kuu 2009

7.57

Sam Bellillä on kolmen vuoden työsopimus Lunar Industriesin kanssa. Sopimus velvoittaa häntä työskentelemään yksin kuuasemalla koko sopimusajan. Ainoa kommunikaatiokumppani mitä Samilla asemalla on: Gerty, huippuälykäs tietokone. Mutta tietokoneesta huolimatta elämä kuuasemalla on yksinäistä... Sitten outoja asioita alkaa tapahtua, enemmän ja enemmän. Onko Sam sittenkään asemalla yksin?

2009

Gemini Man

Gemini Man 2019

6.27

Henry Brogan on entinen sotilas ja nykyään valtion viranomaisille työskentelevä palkkatappaja, joka päättää viimeisimmän tehtävänsä jälkeen jäädä eläkkeelle. Hänen viimeisessä tehtävässään on kuitenkin jotain hämäräperäistä. Alkaessaan tutkia outojen huhujen paikkansapitävyyttä, Henry saa kannoilleen hänen omaa henkeään tavoittelevan palkkatappajan, joka tuntuu ennakoivan hänen jokaisen liikkeensä. Yhdessä nuoren nais-agentin, sekä vanhan ystävänsä Baronin kanssa, Brogan matkaa Kolumbiaan ja Budapestiin etsimään vastauksia.

2019

Dual

Dual 2022

5.97

Sarah saa kuulla olevansa parantumattomasti sairas ja päättää kloonauttaa itsensä ennen kuolemaansa välttääkseen omaistensa surun. Hän alkaa opettaa kaksoisolentoaan, jotta tämä voi astua hänen saappaisiinsa. Klooni kyllä omaksuu informaation, mutta osoittautuu täydellisen kopion sijaan kaikin puolin paremmaksi versioksi naisesta - ainakin Sarahin läheisten mielestä. Poikaystävä Peter ja äiti toivottavat kloonin tervetulleeksi. Selittämättömästä syystä Sarahin sairaus menee remissioon ja tämä aiheuttaa uuden ongelman. Esiin nousee säädetty laki, jonka mukaan vain kuolleilla yksilöillä saa olla oma klooninsa, ja jos kloonattu jää eloon on kloonilla laillinen lupa haastaa tämä televisioituun kaksintaisteluun. Sarah pyrkii turhaan hankkiutumaan eroon kloonistaan, mutta lopulta oikeus määrää että asia ratkaistaan kaksintaistelulla kuolemaan saakka. Sarah hankkii itselleen valmentajaksi taistelulajien asiantuntijan ja alkaa treenata ja valmistautua taistelemaan henkensä edestä.

2022

Aeon Flux

Aeon Flux 2005

5.64

Æon Flux taistelee 2400-luvulla maan viimeisessä elossa olevassa kaupungissa totalitaarista hallintoa vastaan. Æon on kapinallisten paras mahdollisuus päästä eroon alistavan steriilistä, "täydellisestä" yhteiskunnasta. Æonin tehtävänä on ampua hallituksen johtaja. Tehtävää suorittaessaan hän törmää mykistävien salaisuuksien verkkoon, joka saattaa muuttaa maailman tulevaisuuden täydellisesti.

2005

Ole luonani aina

Ole luonani aina 2010

6.85

Kathy, Tommy ja Ruth viettävät lapsuutensa Hailshamissa, päällepäin idyllisessä englantilaisessa sisäoppilaitoksessa, missä he saavat selville synkän ja musertavan salaisuuden omasta tulevaisuudestaan. Kun nuo erottamattomat ystävykset myöhemmin lähtevät koulun turvasta ja kulkevat vääjäämättä kohti aikuisiässä odottavaa karmeaa kohtaloaan, he joutuvat lisäksi kohtaamaan myös syvimmät rakkauden, mustasukkaisuuden ja petoksen tunteensa, jotka uhkaavat rikkoa heidän keskinäiset välinsä.

2010

Replicas

Replicas 2018

6.03

Neurotieteilijä William Foster on tutkimusryhmänsä kanssa läpimurron partaalla kehittäessään menetelmää, jonka avulla kuolettavasti haavoittuneiden ihmisten tietoisuus voidaan siirtää synteettiseen kehoon. Williamin maailma kuitenkin romahtaa, kun hänen perheensä kuolee traagisessa auto-onnettomuudessa. Surun murtamana hän on valmis tekemään mitä hyvänsä saadakseen perheensä takaisin, vaikka se tarkoittaisi kaikkien luonnonlakien rikkomista. Kollegansa Edward Whittlen avustuksella, ja salassa omalta tutkimusryhmältään, William päättää kloonata perheenjäsenensä ja siirtää heidän tietoisuutensa uusiin kehoihin. Hän joutuu kuitenkin vaikean päätöksen eteen, kun selviää, että ainoastaan kolme neljästä perheenjäsenestä voidaan herättää uudestaan henkiin - minkä hinnan William on valmis maksamaan saadakseen perheensä takaisin?

2018

Impostor

Impostor 2001

6.10

On vuosi 2079. Maa on ollut sodassa ulkoavaruudesta saapuneen muukalaisrodun kanssa yli vuosikymmenen. Nerokkaan tiedemies Spencer Olhamin viimeisin projekti saattaa pelastaa koko ihmiskunnan vieraan vallan ikeestä. Mutta sitten asiat kääntyvätkin päälaelleen: Olhamin epäillään olevan ihmiseksi tekeytynyt muukalaisvakooja! Olham ei pysty todistamaan oikeaa henkilöllisyyttään ja hän joutuu lähtemään pakomatkalle. Viranomaiset aloittavat hurjan jahdin napatakseen huippuvaaralliseksi muukalaiseksi luulemansa tiedemiehen. Olhamin on jotenkin vakuutettava takaa-ajajat siitä, että hän on ihminen - ja vieläpä kykenevä pelastamaan koko planeetan!

2001

Brasilian pojat

Brasilian pojat 1978

6.71

Nuori amerikkalainen Barry Kohler kertoo kuuluisalle natsien metsästäjälle Ezra Liebermanille epäilevänsä, että Auswitzin keskitysleirin "kuoleman enkeli", tohtori Josef Mengele on elossa ja työskentelee Etelä-Amerikassa. Yhdessä miestensä kanssa hän yrittää kloonata Hitleriä! Kun Kohler saa pitäviä todisteita, Mengelen kätyrit murhaavat hänet. Liebermanin uteliaisuus on kuitenkin herännyt ja kauhukseen hän saa selville, että Mengelen geenimanipulaatio on onnistunut, jossainpäin maailmaan odotaa natsien aikapommi...

1978

Womb

Womb 2010

6.03

2010

Foundation

Foundation 2021

7.70

Follow a band of exiles on their monumental journey to save humanity and rebuild civilization amid the fall of the Galactic Empire.

2021

Altered Carbon

Altered Carbon 2018

7.65

After 250 years on ice, a prisoner returns to life in a new body with one chance to win his freedom: by solving a mind-bending murder.

2018

The Clone

The Clone 2001

8.03

Human cloning. The Islamic world. Two young people, two different cultures, two different beliefs. An impossible love story that not even time could erase. During a trip to Morocco, Lucas has a forbidden romance with Jade. He returns to Brazil after the death of his twin brother Diogo. A close family friend, scientist Albieri uses this situation to produce the first human clone using cells taken from Lucas. Twenty years later, Jade, Lucas and his clone form an odd love triangle.

2001

Saber Marionette J

Saber Marionette J 1996

6.33

300 years ago, the interstellar colonization transport, The Mesopotamia, had an accident, setting mankind down on the surface of Terra II. The only survivors were six males. Due to a twist of events, the hard-working Otaru visits the run-down Pioneer Museum, where, remembering his childhood, he sees the painting of a woman, titled: "In the memory of the human female." Suddenly a trap door opens under him, dropping him into a room with a hibernation capsule containing a beautiful female android, a so-called Marionette. Also see: Saber Marionette R

1996

Living with Yourself

Living with Yourself 2019

6.75

Burned out on life, Miles undergoes a strange procedure at a strip mall spa -- and wakes to find he's been replaced by a better version of himself.

2019

Saber Marionette J to X

Saber Marionette J to X 1998

5.30

Taking place mere months after the Saber Marionette J OVA series, this newest installment in the Saber Marionette line follows the continuing adventures of Otaru and his clan of selfless, obsessive marionette girls. This time, the evil Faust is back, and again toying with Marionette technology that was never meant to be explored. The Saber Dolls are back, and torn between their newfound love for Otaru and their undying loyalty to Faust; Will Otaru, Lime, Cherry and Bloodberry be able to stop Faust again, or are they all headed for the scrap heap?

1998

Descarado

Descarado 2006

2.00

After being considered dead for about 35 years, Franco Miretti comes back in search of revenge and to recover his identity which has been usurped by his brother Nestor.

2006