Avainsana Remote Location
Caveat 2021
Epätoivoinen kulkuri, joka kärsii osittaisesta muistinmenetyksestä, suostuu huolehtimaan vuokranantajansa psyykkisesti häiriintyneestä sisarentyttärestä syrjäisellä saarella sijaitsevassa kartanossa.
Frostbiten 2006
Dýrið 2021
See for Me 2022
Playing with Dolls 2015
Juuri asuntonsa menettänyt Cindy ei voi uskoa onneaan, kun tuntematon hyväntekijä tarjoaa hänelle uutta työpaikkaa talovahtina. Kuvankaunis tila keskellä rauhallista metsää pitää sisällään kuitenkin karmaisevan salaisuuden: juuri vapautunut psykoottinen sarjamurhaaja alkaa metsästää Cindyä samalla kun ajojahtia seurataan piilotettujen kameroiden avulla.
The Woods 2015
Lontoolainen perhe muuttaa kaukaiseen myllytaloon Irlantiin ja pian he joutuvat taistelemaan selviytymisestään metsästä ilmestyviä paholaismaisia olioita vastaan.
Home Invasion 2016
Psykologinen trilleri varakkaasta naisesta ja hänen poikapuolestaan, jotka ovat joutuneet murron kohteeksi. Asialla syrjäisessä talossa on kolme taitavaa varasta. Naisen ainoa apu on langan päässä oleva turvallisuusasiantuntija. Kun tunkeutujat muuttuvat yhä vihamielisemmiksi ja puhelun kuuluvuus heikkenee, uskaltaako nainen antaa miehen toimia hänen silminään ja auttaa hänet ulos?
Isolation 2005
Creep 2 2017
Deep Evil 2004
The Deeper You Dig 2019
獣人雪男 1955
ଦମନ 2022
Blödaren 1983
Dark Frequency 2025
Stateless 2020
Four strangers — a flight attendant escaping a suburban cult, an Afghan refugee fleeing persecution, a young Australian father escaping a dead-end job, and a bureaucrat caught up in a national scandal — are stuck in an immigration detention center in the Australian desert. Inspired by true events.
The Wild Ones 2025
Explore hidden corners of Earth with a trio of experts as they try to save six endangered species from extinction. With crafty camerawork and survival skills, the team race to find, record, and protect these elusive creatures before it's too late.
Edge of the Earth 2022
Follow four groups of elite action-adventure athletes on four unique, never-before-accomplished missions taking place around the globe, within awe-inspiring, undiscovered realms of nature.
Celebrity SAS: Who Dares Wins 2019
Twelve famous faces embark on one of the toughest tests of their lives, for Stand Up To Cancer. And Ant Middleton and his instructors are making no allowances for their celebrity status.























