The Ledge

The Ledge 2022

6.55

Kellyn kalliokiipeilyseikkailu kaveriporukan kanssa muuttuu pelottavaksi painajaiseksi, kun hän kuvaa parhaan ystävänsä murhan kameralle. Nyt hänestä tulee tiiviin ryhmän seuraava kohde, joka tekee kaikkensa tuhotakseen murhan todisteet ja silminnäkijän. Kelly pakenee vuorelle, mutta jää loukkuun kalliokilekkeelle. Nyt hän on umpikujassa, mutta turvassa takaa-ajajiltaan. Kellyn selviytymisvaistot joutuvat seuraavaksi äärinmäiselle koetukselle.

2022

Kotkat kuuntelevat

Kotkat kuuntelevat 1968

7.51

Vuonna 1944 kommandoryhmä saa tehtävän vapauttaa Amerikkalainen kenraali, jonka kone on pudonnut Saksan miehittämälle alueelle. Luotettu upseeri johtaa seitsenhenkistä iskuryhmää, jonka kyvykkäin jäsen on amerikkalainen luutnatti Schaffer. Hankalan hommasta tekee se, että kenraalia pidetään vuoren huipulle rakennetussa linnoituksessa, jonne pääsee vain yhdestä suunnasta kulkevan köysiradan avulla. Vuori sijaitsee vielä saksalaisten miehittämän kylän liepeillä, joten vihollisia ja hankalaa maastoa on luvassa riittämiin. Erityisen rasittavan tehtävästä tekee se, että iskuryhmän joukkoon on soluttautunut vieraan vallan agentti, joka yrittää sabotoida eteneviä pelastusyrityksiä parhaansa mukaan. Kotkat kuuntelevat perustuu Alistair Mcleanin romaaniin.

1968