Black Phone 2

Black Phone 2 2025

6.72

Kun 17-vuotias Finn kamppailee vankeutensa jälkeisen elämän kanssa, omapäinen 15-vuotias Gwen alkaa saada unissaan puheluita mustasta puhelimesta ja nähdä häiritseviä näkyjä kolmesta pojasta, joita vaanitaan Alpine Lake -nimisellä talvileirillä. Gwen haluaa ratkaista mysteerin sekä päättää oman ja veljensä piinan, joten hän ylipuhuu Finnin lähtemään kanssaan leirille keskellä talvimyrskyä. Siellä Gwenille selviää järkyttävä yhteys Nappaajan ja hänen oman perheensä historian välillä. Yhdessä Gwenin ja Finnin on kohdattava tappaja, joka on kuolemansa jälkeen muuttunut entistä voimakkaammaksi ja tärkeämmäksi heille kuin kumpikaan olisi osannut kuvitella.

2025

Nosferatu

Nosferatu 2024

6.71

Goottilainen tarina pakkomielteestä piinatun nuoren naisen ja häneen rakastuneen kauhistuttavan vampyyrin välillä.

2024

Smile 2

Smile 2 2024

6.60

Uudelle maailmankiertueelle suuntaava pop-sensaatio Skye Riley alkaa kohdata yhä kammottavimmiksi muuttuvia käsittämättömiä tapahtumia. Kasvavan kauhun ja kuuluisuuden paineen musertama Skye joutuu kohtaamaan synkän menneisyytensä saadakseen takaisin kontrollin elämästään ennen kuin se luisuu hänen käsistään.

2024

Painajainen Elm Streetillä

Painajainen Elm Streetillä 2010

5.52

Freddy Krueger palaa elokuvassa "Painajainen Elm Streetillä". Elokuva on moderni uusintaversio kauhuklassikosta. Joukolla esikaupungissa asuvia teinejä on jotain yhteistä: heitä vainoaa Freddy Krueger, kammottavan rujo tappaja, joka jahtaa heitä unissa. He voivat suojella toisiaan vain pysymällä hereillä, mutta kun he nukkuvat, he eivät pääse häntä pakoon.

2010

A Serious Man

A Serious Man 2009

6.71

Fysiikan professori Larry Gopnik ei voi uskoa mitä hänen elämälleen on tapahtumassa: vaimo on jättämässä hänet hänen parhaan ystävänsä vuoksi, työtön veli ei suostu liikahtamaan sohvalta, joku yrittää tuhota hänen uransa, hänen lapsensa ovat hänelle täysi mysteeri ja naapurin rouva kiduttaa häntä palvomalla aurinkoa ilkosillaan. Epätoivoisena Larry kääntyy kolmen rabbin puoleen saadakseen tilanteeseen jotain tolkkua, ja heidän neuvonsa johdattavat Larryn päättömälle matkalle täynnä uskoa, perhearvoja, kyseenalaista käytöstä ja kuolevaisuutta.

2009

You Shall Not Sleep Tonight

You Shall Not Sleep Tonight 2024

5.90

Poikaa riivaavat kauhistuttavat painajaiset, joissa kaapissa vaanii hirviö. Hänen helpotuksekseen hänen isänsä ilmestyy keskellä yötä ja auttaa häntä kohtaamaan pelkonsa. Poika alkaa kuitenkin kyseenalaistaa näiden ilmestysten todellisen luonteen ja joutuu kohtaamaan totuuden isänsä kohtalosta ja pahasta voimasta, joka uhkaa nielaista hänet. (Owla)

2024

Lord of Mysteries

Lord of Mysteries 2025

8.70

In a Victorian world of steam, dreadnoughts, and occult horrors, Zhou Mingrui awakens as Klein Moretti. He walks a razor’s edge between light and darkness, entangled with warring Churches. This is the legend of unlimited potential…and unspeakable danger.

2025

Sleepless Society: Insomnia

Sleepless Society: Insomnia 2019

7.00

Aya is a young female model that has always had a recurring dream: She always dreams of seeing her mother kill someone in a house, which is located on the island she used to live in when she was a child. These dreams cause insomnia, eventually leading up to chronic insomnia to the point that she is confused and begins to separate reality and dreams.

2019

Mafia's Good Girl

Mafia's Good Girl 2024

1.00

Kidnapped by the mafia king, innocent Bella enters a brand new world and discovers a new self. Could this be love, or is it just Stockholm syndrome?

2024