Avainsana Callous
Final Destination Bloodlines 2025
Toistuvan väkivaltaisen painajaisunen vaivaama opiskelija Stefanie lähtee kotiinsa jäljittämään ainoaa henkilöä, joka voisi katkaista painajaiskierteen ja pelastaa hänen perheensä kammottavalta kuolemalta, joka väistämättä odottaa heitä kaikkia.
Coraline ja toinen todellisuus 2009
Visionääriohjaajan vaikuttava stop motion animaatioseikkailu, joka perustuu Neil Gaimanin menestyskirjaan.Coraline Jonesilla on tylsää, kunnes hän löytää salaoven ja sen takaa oman elämänsä paremman vaihtoehtoversion. Pintapuolisesti täydelliseltä vaikuttava maailma muuttuu kuitenkin arveluttavaksi, ja Coralinen valevanhemmat, myös valeäiti, yrittävät pitää tytön ikuisesti itsellään. Coralinen on käytettävä nokkeluuttaan, määrätietoisuuttaan ja urheuttaan paetakseen vaarallisesta maailmasta ja pelastaakseen perheensä.
Whiplash 2014
Andrew Neyman on kunnianhimoinen nuori jazz-rumpali, joka on vakaasti päättänyt nousta Yhdysvaltain itärannikolla sijaitsevan eliittikonservatorionsa huipulle. Isänsä epäonnistuneen kirjailijanuran varjostama Andrew janoaa tunnustusta taidoistaan. Terence Fletcher – soitonopettaja, joka on yhtä tunnettu pätevyydestään lahjakkuuksien koulijana kuin kammottavista opetusmenetelmistään – johtaa koulun parasta jazz-yhtyettä. Fletcher huomaa Andrewn kyvyt, siirtää nuoren muusikonalun omaan bändiinsä ja tulee samalla mullistaneeksi tämän elämän ikiajoiksi. Andrewn intohimoinen täydellisyyden tavoittelu muuttuu nopeasti pakkomielteeksi hänen armottoman opettajansa patistaessa häntä kykyjensä – ja lopulta hulluuden – rajamaille.
Taksikuski 1976
New Yorkiin sijoittuva elokuva kertoo taksikuskiksi ryhtyneestä yksinäisestä Vietnamin sodan veteraanista. Ahdistunut, yksinäinen ja uneton Travis Bickle ajaa öisin taksia New Yorkin pahamaineisimmilla alueilla. Joka yö hän tapaa toinen toistaan oudompia ihmisiä. Valoa Travisin elämään tuovat kaunis Betsy, johon Travis on ihastunut, sekä huonoille teille ajautunut 12-vuotias Iris, jonka hän haluaa hinnalla millä hyvänsä pelastaa sutenöörin kynsistä. Elokuva keskittyy ihmisen eristäytyneisyyteen ja vainoharhoihin sekä haluun kaupungin saastan ja likaisuuden poistamisesta.
Straw 2025
Mikä onkaan Janiyahin viimeinen pisara? Hirvittävän huono päivä puskee ahkeran yksinhuoltajaäidin katkeamispisteeseen – ja epätoivoiseen, kauheaan tekoon.
The Social Network 2010
Eräänä syksyisenä iltana vuonna 2003 Harvardin opiskelija ja ohjelmoijanero Mark Zuckerberg istuu tietokoneensa ääreen ja ryhtyy työstämään uutta ideaa. Kuumeisen bloggaamis- ja koodaussession seurauksena hänen asuntolakämpässään saa alkunsa maailmanlaajuinen sosiaalinen verkko ja viestinnän vallankumous. Ja vain kuusi vuotta ja 500 miljoonaa kaveria myöhemmin Mark Zuckerberg on kautta aikain nuorin miljardööri... mutta nuoren yrittäjän ällistyttävä menestys on samalla omiaan poikimaan vaikeuksia niin henkilökohtaisessa elämässä kuin lainopillisella sarallakin. Ohjaaja David Fincher ja käsikirjoittaja Aaron Sorkin tuovat valkokankaalle elokuvan The Social Network, joka todistaa, että jos hankkii 500 miljoonaa kaveria, saa väkisinkin muutaman vihollisen. Elokuvan ovat tuottaneet Scott Rudin, Dana Brunetti, Michael De Luca ja Ceán Chaffin, ja se perustuu Ben Mezrichin kirjaan "The Accidental Billionaires".
Hidden Figures: varjoon jääneet 2016
Inspiroiva tositarina kolmesta periksiantamattomasta afroamerikkalaisesta naisnerosta, jotka tekivät käänteentekevää työtä NASA:lla. Katherine Johnson, Dorythy Vaughn ja Mary Jacksontoimivat historiallisesti merkittävän operaation aivoina, kun astronautti John Glenn lähetettiin ensimmäisen kerran avaruuteen. Tämä mullistava saavutus palautti kansallisen itsetunnon ja toi USA:n vahvasti mukaan avaruuskilpailuun Neuvostoliiton rinnalle. Nämä ihmistietokoneiksikin kutsutut naiset kaatoivat aikanaan sukupuoli- ja roturaja-aitoja, ja ovat rohkaisseet tulevia sukupolvia tavoittelemaan unelmiaan.
Paholaisen asianajaja 1997
Kevin Lomax on nuori ja menestyvä asianajaja, joka ottaa rohkeasti hoitaakseen jutun kuin jutun. Saatuaan vapauttavan tuomion päämiehelleen, jota syytetään seksuaalirikoksesta, Kevin saa houkuttelevan tarjouksen vaikutusvaltaiselta asianajotoimistolta New Yorkissa. Firman omistaja John Milton uskoo, että Kevin pääsee vaikka kuinka pitkälle, kunhan omistaa työlleen koko sielunsa. Kevin ei vain tiedä, että Milton tarkoittaa sitä kirjaimellisesti...
The Witch 2016
Uusi-Englanti vuonna 1630: William ja Katherine elävät viiden lapsensa kanssa hartaiden kristittyjen elämää vaikeakulkuisen erämaan tuntumassa. Kun heidän poikavauvansa katoaa mystisesti ja sato epäonnistuu, perheenjäsenet alkavat kääntyä toisiaan vastaan.
The Plague 2025
Exodus: Gods and Kings 2014
Vuosituhansien takainen tarina uhmakkaasta johtajasta Mooseksesta, joka nousee Egyptin Faarao Ramsesia vastaan ja johtaa 600 000 orjaa historialliselle matkalle pakoon Egyptiä piinaavia vitsauksia.
Käsi, joka kehtoa keinuttaa 2025
Jännittävä ja viettelevä psykologinen trilleri uudistaa klassikkoelokuvan yläluokkaisesta lähiöäidistä, joka tuo kotiinsa uuden lastenhoitajan ja huomaa, että tämä ei ole se, joka väittää olevansa.
Showgirls 1995
Nomi Malone matkaa Las Vegasiin tavoitteenaan esiintyä topless-tanssiryhmän Goddess-showssa, mutta joutuu aloittamaan nuhjuisella Cheetah Clubilla sylitanssijana. Ystävystyttyään ompelijattarena työskentelevän Mollyn kanssa Nomi pääsee katsomaan Goddess-showta ja tapaamaan shown tähtitanssijan Christal Connorsin ja tämän poikaystävän Zachin. Cristal järjestää Nomille koe-esiintymisen, ja edetessään urallaan Nomi saa pian huomata, että julkisuudella on hintansa. Pelissä on niin ystävyys, oikeudentunto kuin sielukin.
Apinoiden planeetta 1968
Astronautti Taylor on yhdessä miehistönsä kanssa palaamassa miehitetyltä avaruuslennolta. Kuuden kuukauden aikana he ovat matkanneet valoa nopeammin ja siksi Maassa aikaa on ehtinyt kulua seitsemän sataa vuotta. Mutta menee paluulennolla vikaan - aikaa on ehtinyt kuluakin yli kaksituhatta vuotta ja alus laskeutuu jonnekin tuntemattomalle planeetalle. Taylor, Landon ja Dodge lähtevät tutkimaan planeettaa ja löytävät puhekyvyttömiä, ihmisen näköisiä ”alkuasukkaita”. Suurempi ja epämiellyttävämpi löytö on kuitenkin vielä edessä: aseistetut, englantia puhuvat, ihmisen tavoin käyttäytyvät apinat, jotka hallitsevat koko planeettaa - tai sitä pientä aluetta siitä, missä heillä on lupa liikkua.
Precious 2009
Vuoden 1987 New Yorkiin sijoittuvan tarinan päähenkilö on 16-vuotias Clareece ”Precious” Jones, jonka elämä on ajautunut todelliseen umpikujaan. Precious on raskaana jo toista kertaa ja kotona hän joutuu passaamaan hirviömäistä äitiään. Koulunkäynti on Preciousille tuskaa, sillä hän kuuluu siihen joukkoon, jonka surullisenkuuluisa amerikkalainen koulujärjestelmä on jättänyt luku- ja kirjoitustaidottomaksi. Eniten Preciousin mieltä painaa kuitenkin kipeä salaisuus siitä, kuka on hänen lastensa isä.
Bandit 2022
Paetessaan Michiganin vankilasta hurmaava urarikollinen ottaa uuden identiteetin Kanadassa. Hän ryöstää 59 pankkia ja koruliikettä, samalla kun virkavalta jahtaa häntä. Elokuva perustuu Ken Leishmanin tarinaan.
Dangerous Animals 2025
Zephyr on itsenäinen, omantiensä kulkija ja surffaaja, joka elää vähän siellä sun täällä, mielellään paikassa, jossa on parhaat aallot. Hän myös pakenee vaikeaa menneisyyttänsä ja on nyt saapunut Australian Gold Coastille etsimään pakopaikkaa - ja niitä aaltoja. Eräänä aamuyönä hän ajaa pakettiautollaan rantaan odottamaan päivän valkenemista. Parkkipaikalla hän joutuu yllätetyksi. Psykopaatti sarjamurhaaja Tucker sieppaa Zephyrin ja hän joutuu vangiksi tämän veneelle. Tucker on mieleltään täysin vinksahtanut murhaaja, joka saa kiksejä siitä, kun hän syöttää uhrejaan alävänä haille. Zephyrin on keksittävä jokin keino paeta, ennen kuin hänestä tulee Tuckerin uusin uhri tämän suorittaessa rituaalista ruokintaansa pinnan alla odottaville haille.
Boyz n the Hood - kulman kundit 1991
Elokuva kuvaa kolmen nuorukaisen elämää eteläisen Los Angelesin ghetoissa. Tren tulevaisuus näyttää hetken paremmalta, kun hän muuttaa pahimmilta seuduilta suhteellisen hyvin menestyneen isänsä luokse. Ricky ja Doughboy vetävät Tren kuitenkin takaisin vanhoille kulmilleen.
Matkalla Perditioniin 2002
Vahva gangsteridraama kertoo amerikanirlantilaisesta gangsterista ja hyvästä perheenisästä Michaelista. Michael on pomolleen melkein kuin oma poika, mutta vain melkein. Kun hänen vaimonsa ja lapsensa tapetaan, lähtee Michael toinen poika mukanaan pakosalle ja samalla etsimään murhaajaa. Peräänsä he saavat tappajan, joka päivätyökseen valokuvaa vainajia.
Black Mirror 2011
Twisted tales run wild in this mind-bending anthology series that reveals humanity's worst traits, greatest innovations and more.
48 Hours 1988
This newsmagazine series investigates intriguing crime and justice cases that touch on all aspects of the human experience. Over its long run, the show has helped exonerate wrongly convicted people, driven the reopening — and resolution — of cold cases, and changed numerous lives. CBS News correspondents offer an in-depth look into each story, with the emphasis on solving the mystery at its heart.
Bloodline 2015
A dramatic thriller that explores the demons lurking beneath the surface of a contemporary American family. The Rayburns are hard-working pillars of their Florida Keys community. But when the black sheep son comes home for the 45th anniversary of his parents' hotel, he threatens to expose the Rayburns' dark secrets and shameful past, pushing his siblings to the limits of family loyalty.
Dirty John 2018
Anthology series in which each season is based on a true crime story featuring an epic tale of love gone wrong.
A House Divided 2019
The Sanders family is shaken when their matriarch, Pamela Sanders, suddenly dies. Cameron Sanders Sr. grieves while being investigated by the SEC. His sons search for answers but one soon spirals out of control, while his daughter finds solace in the arms of her cousin's husband. Can the family find a way to face their enemies together, or will the secrets and lies tear them apart?
Ancient Apocalypse 2022
Journalist and writer Graham Hancock travels the globe hunting for evidence of mysterious, lost civilizations dating back to the last Ice Age. He attempts to prove that a climatic event 12,000 years ago wiped out an entire civilization far more sophisticated than the simple hunter-gatherers some archaeologists believe lived at that time.
The Traitors 2022
Deception, lies and betrayal are the name of the game, as four Traitors infiltrate a group of 24 players and use their skills to eradicate 'loyal' contestants trying to win $250,000 in silver bars.
Our Kind of People 2021
A strong-willed single mom sets out to reclaim her family's name and make an impact with her revolutionary haircare line but discovers a dark secret about her own mother's past that will turn her world upside-down.
Tomorrow's Pioneers 1970
Tomorrow's Pioneers is a children's program, last broadcast on October 16, 2009 on the Palestinian Hamas-affiliated television station, Al-Aqsa TV. The show features young host Saraa Barhoum and her co-host, a large costumed animal as they perform skits and discuss life in Palestine in a talk show fashion with call-ins from children. Presented in a children's educational format similar to such shows as Sesame Street or Barney & Friends, Tomorrow's Pioneers is highly controversial as it contains antisemitism, Islamic extremism, anti-Americanism, and other anti-Western themes.




























