Scream

Scream 2022

6.69

On kulunut 25 vuotta siitä, kun brutaalien murhien sarja shokeerasi Woodsboron pikkukaupunkia. Uusi tappaja on sonnustautunut tuttuun naamioon ja alkanut jahdata teini-ikäisten joukkoa tavoitteenaan herättää kaupungin kuolettavan historian sisältämät salaisuudet henkiin.

2022

Paholaisen asianajaja

Paholaisen asianajaja 1997

7.47

Kevin Lomax on nuori ja menestyvä asianajaja, joka ottaa rohkeasti hoitaakseen jutun kuin jutun. Saatuaan vapauttavan tuomion päämiehelleen, jota syytetään seksuaalirikoksesta, Kevin saa houkuttelevan tarjouksen vaikutusvaltaiselta asianajotoimistolta New Yorkissa. Firman omistaja John Milton uskoo, että Kevin pääsee vaikka kuinka pitkälle, kunhan omistaa työlleen koko sielunsa. Kevin ei vain tiedä, että Milton tarkoittaa sitä kirjaimellisesti...

1997

Paha poliisi: Määräsatama New Orleans

Paha poliisi: Määräsatama New Orleans 2009

6.20

Nicolas Cage tekee väkevän paluun huipulle aina omaperäisen ohjaajalegenda Werner Herzogin uudelleen filmatisoimassa Paha poliisi -elokuvassa. Terence McDonagh, murharyhmän etsivä New Orleansin poliisista, pelastaa vangin varmalta hukkumiskuolemalta hirmumyrsky Katrinan jälkimainingeissa, ja loukkaa samalla selkänsä pahasti. Ylennyksen saatuaan kovaksikeitetty poliisimies kuitenkin palautetaan palvelukseen niin pian kuin mahdollista - vahvojen kipulääkkeiden voimalla.

2009

Käärme ja sateenkaari

Käärme ja sateenkaari 1988

6.40

Elävät kuolleet ovat vallanneet Haitin kadut. Antropologi Dennis Alan matkustaa saarelle uteliaan ja voitonnälkäisen lääkeyrityksen pyynnöstä. Pian mies joutuu voodookulttuurin pyörteisiin ja okkultististen voimien maalitauluksi. Lopulta Dennikselle selviää, miltä tuntuu uhrata tieteelle aivan kaikki...

1988

Fall

Fall 2022

7.11

Parhaille ystäville Beckylle ja Hunterille elämässä on kyse pelkojen voittamisesta ja rajojen rikkomisesta. Mutta kun he kiipeävät 600 metriä korkeaan hylättyyn radiotorniin syrjäseudulla, he huomaavat jääneensä loukkuun. Beckyn ja Hunterin on käytettävä kaikkia kiipeilytaitojaan, kun he aloittavat eloonjäämiskamppailunsa haastavissa olosuhteissa vailla tarvikkeita päätähuimaavissa korkeuksissa.

2022

Death of Me

Death of Me 2020

4.97

Neil ja Christine viettävät lomaa upealla saarella Thaimaan rannikolla. Eräänä aamuna he heräävät ilman muistikuvia edellisen illan tapahtumista. Kauhuissaan he löytävät Neilin kamerasta videon, jossa Neil murhaa Christinen. Seuraavan lautan saapumiseen on vielä vuorokausi aikaa ja taifuuni uhkaa saarta. Pariskunta yrittää käydä läpi yön tapahtumia, mutta joutuu yhtäkkiä mustan magian, mysteerien ja murhien verkkoon!

2020

Batman - paluu

Batman - paluu 1992

6.95

Gotham Cityä uhkaa kaksi hirviömäistä rikollista: omituinen ja häijy Pingviini sekä hiiviskelevä ja salaperäinen Kissanainen. Pystyykö Batman päihittämään kaksi varteenotettavaa vihollista yhtäaikaa? Etenkin kun toinen heistä haluaa pormestariksi ja toisella on romanttisia aikomuksia Gothamin sankarin suhteen?

1992

Mulholland Drive

Mulholland Drive 2001

7.80

Salaperäinen tumma nainen Rita menettää muistinsa auto-onnettomuudessa ja harhailtuaan pökerryksissä Los Angelesin kaduilla hakee vihdoin turvapaikkaa eräästä asunnosta. Siellä hän kohtaa näyttelijän urasta haaveilevan Bettyn, joka auttaa Ritaa selvittelemään menneisyyttään. Tapahtumiin liittyy myös temperamenttinen elokuvaohjaaja, salaperäinen korulipas sekä unenomainen yökerho...

2001

Event Horizon

Event Horizon 1997

6.57

Huipputekniikalla varustettu avaruusalus katosi jälkiä jättämättä ensilennollaan seitsemän vuotta aikaisemmin. Heikko mutta sinnikäs signaali kadonneelta alukselta antaa kuitenkin aiheen muodostaa pelastustiimin, johdossaan peloton kapteeni Miller, rohkeaa galaktista pelastustehtävää varten. Mukana ovat Millerin lisäksi hänen huippumiehistönsä ja kadonneen aluksen suunnittelija. Heidän tehtävänään on löytää ja pelastaa ultramoderni avaruusalus. Mutta he päätyvätkin kokemaan ultrakauheita hetkiä tähtienvälisessä maailmassa.

1997

Black Swan

Black Swan 2010

7.69

Black Swan kertoo Ninasta, New York City Ballet'n tanssijattaresta, jonka elämään ei tähtiballerinoille tyypilliseen tapaan mahdu juuri mitään muuta kuin tanssi. Hänen jo uransa päättänyt tanssijaäitinsä Erica tukee innokkaasti tyttärensä kunnianhimoista urakehitystä. Kun taiteellinen johtaja Thomas Leroy päättää vaihtaa ensitanssijatar Beth MacIntyren pois seuraavan kauden avaavasta Joutsenlammesta, Nina on vahvin ehdokas tämän korvaajaksi. Mutta Ninalla on kilpailija: uusi tulokas Lily, joka hänkin tekee vaikutuksen Leroyhin. Nina sopii täydellisesti Valkoisen joutsenen rooliin, mutta Lily on kuin Mustan joutsenen ruumiillistuma. Kahden nuoren tanssijan keskinäisen kilpailun kehkeytyessä kieroutuneeksi ystävyydeksi Nina alkaa päästä paremmin sinuiksi pimeän puolensa kanssa – ja sukeltaa jopa niin syvälle, että se uhkaa tuhota hänet.

2010

Ghostland

Ghostland 2018

7.39

Tarina kertoo kahden lapsen äidistä, joka perii tädiltään talon. Ensimmäisenä yönä uudessa talossa hän kohtaa murhanhimoiset tunkeutujat ja joutuu taistelemaan tyttäriensä hengen puolesta. Kuusitoista vuotta myöhemmin, kun tyttäret jälleennäkevät talolla alkaa tapahtua todella kummia.

2018

Trainspotting

Trainspotting 1996

7.96

Miksi hankkia työpaikka, kun voi olla työtön? Miksi hankkia perhe, kun voi vain hengata ystävien kanssa? Mark Rentonin ja hänen edinburghilaisten työläisystäviensä elämä koostuu kahdenlaisesta olotilasta. Joko ollaan ihan kamoissa. Tai sitten yritetään olla ihan kamoissa. Mutta entä jos yksi porukasta päättääkin päästä kuiville?

1996

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa 1998

7.21

Kun toimittaja Raoul Duke lähetetään juttumatkalle Las Vegasiin uskollisen seuralaisen Dr. Gonzon kanssa, miehet päättävät tehdä työmatkasta ikimuistoisen. Ennen pitkää työ jää kokonaan taka-alalle kun Duke ja Gonzo lähtevät matkaan mukanaan matkalaukullinen hallusinogeenejä. Loputtomassa neonvaloviidakossa he antautuvat surrealistiseen sekoiluun ja kohtaavat joukon täyskahjoja henkilöhahmoja. Mutta minne epäonni heitä johtaakin, Duke ja Gonzo oppivat, että joskus täytyy mennä liian pitkälle kun ei muuallekaan voi mennä.

1998

The Lighthouse

The Lighthouse 2019

7.48

Hypnoottinen The Lighthouse kertoo kahdesta majakanvartijasta syrjäisellä ja mystisellä Uuden-Englannin saarella 1890-luvulla.

2019

Smile 2

Smile 2 2024

6.59

Uudelle maailmankiertueelle suuntaava pop-sensaatio Skye Riley alkaa kohdata yhä kammottavimmiksi muuttuvia käsittämättömiä tapahtumia. Kasvavan kauhun ja kuuluisuuden paineen musertama Skye joutuu kohtaamaan synkän menneisyytensä saadakseen takaisin kontrollin elämästään ennen kuin se luisuu hänen käsistään.

2024

Insomnia

Insomnia 2002

6.96

Will Dormer on kovaksikeitetty poliisi Los Angelesista. Pienessä alaskalaisessa kalastajakylässä on tapahtunut raaka nuoren tytön murha, ja Dormer lähetetään parinsa Hapin kanssa selvittämään sitä. Poliisit, jotka ovat Los Angelesissa joutuneet sisäisen tarkistuksen hampaisiin, toivovat näin saavansa hetken hengästystauon. Tehtävä osoittautuu kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhalliseksi.

2002

Late Night with the Devil

Late Night with the Devil 2024

7.11

Vuonna 1997 talk show -juontaja Jack Delroy kamppailee laskevien katsojalukujen kanssa. Hän suunnittelee Halloween-erikoisohjelmaa vakavin seurauksin.

2024

Lost Highway

Lost Highway 1997

7.54

Lost Highway on yhtä aikaa kauhutarina, painajaismainen murhamysteeri, eroottinen film noir ja musta komedia. Sen maailmaan kuuluvat epätoivoiset miehet, kohtalokkaat naiset, kalliit autot ja halvat motellit. Lynch kuljettaa elokuvassaan rinnakkain kahta tarinaa. Yhdessä seurataan vaimonsa murhasta syytettyä jazz-muusikkoa ja toisessa nuorta mekaanikkoa, joka muhinoi gangsterin heilan kanssa.

1997

Perception

Perception 2012

7.16

Dr. Daniel Pierce, a neuroscientist and professor, is recruited to help the federal government crack difficult cases. His intimate knowledge of human behavior and masterful understanding of the mind give him an extraordinary ability to read people, but his eccentric view of the world and less-than-stellar social skills can often interfere with his work.

2012

Wayward

Wayward 2025

6.26

A small-town cop suspects that the local school for troubled teens — and its dangerously charismatic founder — may not be all it seems.

2025

Three-Body

Three-Body 2023

7.84

Nanotechnology researcher Wang Miao is taken to the Joint Operations Center by police officer Shi Qiang, who's investigating the mysterious suicide wave among scientists worldwide. He is recruited to sneak into an organization called the Frontiers of Science to help the investigation. When Wang Miao is contacted by the leader of the organization, Shen Yufei, she introduces him to a sophisticated VR video game called Three-Body, but soon he discovers that it's more than just a game.

2023

Strangers from Hell

Strangers from Hell 2019

8.10

Unpleasant events disturb the life of an aspiring crime fiction writer when he becomes a resident of an apartment building teeming with shady neighbors.

2019

River

River 2015

7.43

Respected police officer John River, a gifted cop with a troubled mind, struggles to come to terms with the recent loss of a colleague, and chases a suspect across London - with tragic consequences. Now at odds with the authorities, River ends up in a precarious position as he seeks to bring closure to the mother of murdered teenager, who blames him for failing to keep his promise.

2015

Raines

Raines 2007

7.50

Raines is a crime drama television series focused on Michael Raines, a 'mentally haunted' LAPD detective, who interacts with imaginary manifestations of dead crime victims in order to solve criminal cases. Raines must deal with his unique, unintentional method, as it causes problems with his co-workers and in his personal life.

2007

Life on Mars

Life on Mars 2018

8.29

While investigating a serial murder case, Detective Han Tae Joo gets into a catastrophic incident. When he wakes up, he finds himself transported back to 1988, appointed to work at a police station in a small city. Believing he is there for a reason, he tries to solve the case from the past in hopes of finding a way back to his life in 2018.

2018

The Woman in the House Across the Street from the Girl in the Window

The Woman in the House Across the Street from the Girl in the Window 2022

6.60

For Anna, every day is the same. She sits with her wine, staring out the window, watching life go by without her. But when a handsome neighbor moves in across the street, Anna starts to see a light at the end of the tunnel. That is until she witnesses a gruesome murder… Or did she?

2022

The Book of Daniel

The Book of Daniel 2006

6.62

Rev. Daniel Webster is an unconventional Episcopalian priest who not only believes in Jesus, but actually sees him and discusses life with him. He is challenged on many levels as he struggles to be a good husband, father and minister, while navigating an often rocky relationship with the church hierarchy.

2006

Mystique in the Mirror

Mystique in the Mirror 2025

8.00

Alan is trying to find the answers to who he was in the past and who he is now, every time he looks in the mirror, an old man appears. One day he meets Darwin, a young man who seems to be in the room next to Alan’s in the mental health hospital. He’s liked Alan since their first meeting.

2025

The Singing Detective

The Singing Detective 1986

7.50

Tormented and bedridden by a debilitating disease, a mystery writer relives his detective stories through his imagination and hallucinations.

1986

Good Guy Good Luck

Good Guy Good Luck 2023

7.67

In 1990, crimes often happened in Shuangyuhe, a small city in the Northeast. And all these cases had something to do with Shang Quanliang (Fan Wei), who worked in the security department of the thermos factory. Everyone wanted the gold. When the legend about gold in Laoyao Mountain became known, forces of evil came here to look for the gold one after another and the conflicts escalated. What could people do when motivated by greed? The situation was so mysterious...

2023

Love at the End of the World

Love at the End of the World 2021

9.50

An erotic suspense BL series exploring the lives of four couples as they navigate through love, pain, loss, romance, forgiveness, redemption, loneliness and sorrow. After reports from NASA confirm that an asteroid is set to hit Earth in 7 days resulting in global catastrophe, priorities quickly change and panic ensues.

2021

Thirteen Steps Down

Thirteen Steps Down 2012

7.20

Mix Cellini is obsessed. And not just with the supermodel he's been stalking. He's also endlessly fascinated by the life of Reggie Christie, the infamous serial killer hanged fifty years ago.

2012

My Stranger Husband

My Stranger Husband 2023

9.00

Liu Zixin’s picture-perfect marriage unravels when she uncovers her husband’s infidelity and hidden agenda. Seeking revenge, she hires private investigator Zhang Xiuqi, only to be confronted by Zhou Ping, who reveals that she had an affair with Zhang a year earlier. As Liu grapples with memory loss from a past accident, she begins to suspect Zhang’s true motives, leading her into a complex web of secrets and deception.

2023

Our D-Day

Our D-Day 2023

6.00

'Our D-Day' is a work that tells the story of the last journey of a man and his friends who established the D-day of their lives. Actor Son Min-ho, Shin Bo-ra of the girl group Gugudan, and actors Jung Jun-hwan and Yoon Ha-bin, and director Baek Min-hee, who has directed several web dramas, appear. The youthful journey in 'Our D-Day' will comfort and encourage viewers of the MZ generation and provide self-healing.

2023