Mud

Mud 2013

7.06

Tiivistunnelmaisessa draamassa kaksi seikkailunhaluista teinipoikaa rantautuvat lähisaareen uskoen olevansa sen ainoat vierailijat. Saarella pojat kohtaavat kuitenkin mystisen miehen, Mudin, jonka salaperäinen menneisyys avunpyyntöineen istuttaa kolmikon samaan salaisuuksien veneeseen. Mitä enemmän vastauksia avuliaat ja uskaliaat pojat Mudilta saavat, sitä enemmän uusia kysymyksiä miehen ja rannalla ruikuttavan tyttöystävänsä, Juniperin, omituisesta suhteesta nousee pinnalle.

2013

Breakout

Breakout 2013

4.30

Nuoret sisarukset sattuvat telttaretkellä ollessaan murhan silminnäkijöiksi ja joutuvat pian itse pakenemaan tappajia. Nuorten vankilassa istuva isä onnistuu kuitenkin karkaamaan pelastaakseen lapsensa, ja kun hän saapuu paikalle, takaa-ajajat joutuvat puolestaan pakosalle.

2013

The New Daughter

The New Daughter 2009

5.32

Kirjailija John James muuttaa kahden lapsensa kanssa syrjäiseen taloon Etelä-Carolinaan erottuaan vaimostaan. Teini-ikäinen Louisa syyttää isäänsä ettei koskaan rakastanut äitiä ja kapinoi muutoinkin muuttoa vastaan. Talon lähellä on muinainen intiaanien hautakukkula, joka alkaa vetää Louisaa puoleensa, vaikka nuorempi veli Sam pelkää paikkaa. Pian John alkaa huomata tyttäressään outoja muutoksia, hänen käytöksensä alkaa muuttua ja talosta kuuluu omituisia ääniä. Pian käy ilmi, että talon entinen omistaja on kadonnut ja tämän teini-ikäinen tytär osoittautuu myös kuolleeksi?

2009

Cold Creek Manor

Cold Creek Manor 2003

5.37

Cooper Tilson ja hänen vaimonsa Leah päättävät laittaa lopun työssä raadannalle ja kääntää selkänsä kaupungin vaaroille. He pakkaavat lapsensa ja omaisuutensa ja muuttavat vanhaan kartanoon. Ennen niin elegantti talo on päässyt rapistumaan, mutta Cooperilla ja Leahilla on aikaa, rahaa ja energiaa sen kunnostamiseen. Talon entinen omistaja tarjoaa apuaan remontoinissa, mutta Cooper alkaa pian epäillä hänen tarkoitusperiään - ja talon kätkevän pimeän ja pelottavan salaisuuden. Salaisuuden, jonka eteen edellinen omistaja on valmis menemään miten pitkälle hyvänsä.

2003

Private Property

Private Property 2022

4.58

Turhautunut Kathryn viettää päivänsä yksin kotona ylellisessä Hollywood-huvilassa hänen elokuvatuottajamiehensä ollessa jatkuvasti töissä. Hänen tahrattoman siistinä pitämänsä talo on yhä enemmän kultainen häkki. Pakonomainen siivoaminen on Kathrynille keino pitää frustraatiot kurissa, jottei hän soittelisi jatkuvasti agentilleen kyselläkseen uusista rooleista, mutta sekään ei tuo kestävää helpotusta. Niinpä kun hänen rutiiniaan rikkomaan ilmestyy uusi puutarhuri, Kathrynin kiinnostus herää. Hän ei vain tiedä, että komealla "renessanssimiehellä" ja hänen kumppanillaan on mielessään jotain aivan muuta kuin vain kevyttä flirttiä.

2022

Echo

Echo 1997

5.20

1997

Mafia's Good Girl

Mafia's Good Girl 2024

1.00

Kidnapped by the mafia king, innocent Bella enters a brand new world and discovers a new self. Could this be love, or is it just Stockholm syndrome?

2024