2012

2012 2009

5.87

Yhdysvaltain hallitus saa varoituksen uhkaavasta maailmanlopusta, kun tutkija havaitsee auringon epätavallisten voimakkaiden purkausten saavan maapallon ytimen kuumenemaan. Myös kirjailija Jackson Curtis saa tietää maapalloa uhkaavasta tuhosta. Maailman johtajien yrittäessä kaikessa hiljaisuudessa saattaa turvaan harvojen ja valittujen joukkoa, Curtis tekee kaikkensa pelastaakseen oman perheensä.

2009

Evil Dead Rise

Evil Dead Rise 2023

6.92

Kieroutunut tarina kahdesta toisistaan vieraantuneesta sisaresta, joiden jälleennäkemisen keskeyttää kohtaaminen ihmiset valtaansa ottavien demonien kanssa. Tästä alkaa alkukantainen selviämiskamppailu, jonka aikana he joutuvat kohtamaan perheestään version, jollaista ei voisi kuvitella edes pahimmassa painajaisessa.

2023

San Andreas

San Andreas 2015

6.24

Yliopiston tutkija-professori Lawrence Hayes tutkii ryhmineen Länsi-rannikolla tapahtuvia erikoisia purkauksia ja pian hänen pahin pelkonsa on käymässä toteen. Toisaalla arvostettu pelastushelikopterilentäjä Ray Gaines yrittää pelastaa metsään menevän avioliittonsa, kun vaimo Emma on löytänyt uuden liittolaisen rakennusalan johtajasta Daniel Riddicistä. Samaan aikaan myös Rayn tytär Blake on saapunut San Franciscoon. Kun San Andreasin siirros murtuu aiheuttaen 9 magnitudin maanjäristyksen Kaliforniassa, lähtee Ray yhdessä tulevan ex-vaimonsa kanssa Los Angelesista San Franciscoon pelastamaan ainoaa tytärtään. Heidän vaarallinen matkansa kohti pohjoista on kuitenkin vasta alkua. Juuri kun he uskovat pahimman olevan ohi, onkin kaikki vasta alkamassa. Los Angeles ja San Francisco näyttävät jäävän hiljalleen historian kirjoihin.

2015

Palm Springs

Palm Springs 2020

7.33

On Sarahin siskon hääpäivä, mutta Sarah herää juhlapäivään masentuneena. Hän hukuttaa päivän aikana murhettaan alkoholiin ja on nolata itsensä illalla, kun hänen pitäisi pitää puhe vastanaineille. Tympääntynyt morsiusneito toivoo vain juhlien olevan nopeasti ohi. Onneksi tilanteen pelastaa sulavaliikkeinen ja -sanainen Nyles. Rento, eläväinen ja illan etenemisestä oudon tietäväinen mies saa Sarahin piristymään ja heidän välilleen syntyy säpinää. Sitten asiat alkavat mennä hyvin, hyvin oudoiksi. Kun Sarah aamulla herää, hän havaitsee, että on edelleen hääpäivä. Hän ja Nyles ovat jumissa ja tuomittuja elämään samaa päivää yhä uudelleen ja uudelleen.

2020

007: Kuoleman katse

007: Kuoleman katse 1985

6.24

Agentti 007 (Roger Moore) joutuu jälleen tapahtumien kuumimpaan polttopisteeseen: häikäilemätön teollisuusmiljonääri Max Zorin (Christopher Walken) haluaa hallita koko maailman mikrosirujen valmistusta. Tappavan amatsonisoturin May Dayn (Grace Jones) avulla Zorin yrittää toteuttaa pirullisen suunnitelmansa ja halvaannuttaa koko Kalifornian PiilaaksonHuikea seikkailu johtaa Eiffel-tornilta aina Golden Gatelle asti! Turbotykitystä tarjoava tuplanollapätkä vetää mutkat suoriksi, mutta kurvit ovat toki ennallaan!

1985

Underwater

Underwater 2020

6.28

Syvällä Mariaanien haudan pohjassa, Tian Industries -syvänmerenporausyrityksessä työskentelevät tutkijat tekevät työtään laboratoriossaan, kun heidän Kepler-asemansa alkaa yllättäen tuhoutua. Aluksi tutkijat epäilevät maanjäristystä ja Norah Price kolleegoidensa kanssa yrittävät seurata yrityksen protokollaa tilanteen selvittämiseksi. Mutta tilanne ei olekaan niin mustavalkoinen, esteitä tulee tielle yhä enemmän ja enemmän. Kun he yrittävät keksiä keinoa palata pinnalle hengissä, he huomaavat, että poraus on herättänyt jotain meren pohjasta...

2020

Tuuli nousee

Tuuli nousee 2013

7.79

Jiro unelmoi lentämisestä ja upeiden lentokoneiden suunnittelusta. Likinäköisenä hän ei pääse lentokouluun, niinpä hän päättää hankkia työpaikan suuren japanilaisen konerakennusfirman lentokoneosastolta vuonna 1927. Hänen taitonsa huomataan nopeasti, eikä aikaakaan, kun Jirosta tulee yksi maailman arvostetuimmista lentokonesuunnittelijoista. Tuuli nousee kertoo Jiron elämäntarinan ja siihen liittyvät historialliset käännekohdat – suuri Kanton maanjäristys vuonna 1923, 1930-luvun lama, tuberkuloosi-epidemia ja Japanin syökseminen sotaan. Jiro tapaa ja rakastuu Nahokoon, solmii pitkän ystävyyssuhteen kollegansa Honjon kanssa, ja innovoi samalla ilmailualan suoraan tulevaisuuteen.

2013

Badland Hunters

Badland Hunters 2024

6.73

Kohtalokas maanjäristys muuttaa Soulin autiomaaksi, jossa lakia ei tunneta. Peloton metsästäjä ryhtyy toimeen pelastaakseen siepatun teinin hullun lääkärin kynsistä.

2024

Pako L.A:sta

Pako L.A:sta 1996

5.88

Vuonna 2000 tapahtunut 9,6 richterin maanjäristys erotti Los Angelesin Kaliforniasta. Syntyneestä saaresta tehtiin uuden fasistisen presidentin toimesta karkoituspaikka rikollisille. Vuonna 2013 Snake Plissken pidätetään ja presidentti tarjoaa tälle armahduksen, jos hän tuo takaisin LA:sta presidentin tyttären Utopian varastaman Mustan Laatikon, laitteen, joka pystyy sammuttamaan koko planeetan sähkölaitteet. Snakeen on hänen tietämättään tartutettu Plutoxin 7 -virus, joka tuhoaa hermojärjestelmän 10 tunnissa. Snake suostuu vastahakoisesti presidentin tarjoukseen ja lähtee raunioituneeseen kaupunkiin tietämättä kuka on ystävä ja kuka on vihollinen.

1996

Maa aikojen alussa

Maa aikojen alussa 1988

7.15

Elämme taas esihistoriallista aikaa: maapa l lo on nuori ja dinosaurukset asuttavat sitä. Maailma on täynnä seikkailua ja fanta siaa, mutta myös vaaroja ja vihollisuuksia. Pieni dino saurus Pikkutassu – joka on yksi lajinsa viimeisiä – elää vaikeita aikoja. Mutta hän pyrkii sinnikkäästi Suureen Laaksoon kauas vuorten taa, viheriöivään parati isiin, johon pahuudella ei ole pääsyä. Matkalla vaanii vaaroja ja ilkeitä dinosauruksia, mutta hän tapaa myös hyviä ja iloisia ystäviä joista hän saa seuraa matkalleen.

1988

Lara Croft tomb raider - elämän lähde

Lara Croft tomb raider - elämän lähde 2003

5.76

Lara Croftin elämä on aina täynnä toimintaa, mutta tällä kertaa hänen on kohdattava erittäin vaarallinen tehtävä. Laran on löydettävä muinaisen sivilisaation esine, maailmankaikkeuden pahuuden valtias, Pandoran laatikko, ennen kuin mielipuolinen tiedemies pääsee totettamaan maailmanlaajuista hävitystä. Laran seikkailu alkaa Kreikasta ja jatkuu Hong Kongin kautta Keniaan.

2003

How It Ends

How It Ends 2018

5.28

Will on menestyvä nuori asianajaja, joka on kohta tulossa isäksi. Hän on jo kosinut raskaana olevaa Samathaa ja nyt Will lähtee Seattlesta Chicagoon pyytämään perinteitä kunnioittaen Samanthan isältä Tomilta tämän tyttären kättä. Tom on entinen merijalkaväen sotilas, todellinen alfauros, joka työskentelee hyväpalkkaisena konsulttina aseteollisuudessa, eikä arvosta Williä kovinkaan korkealle. Samaan aikaan kun Will tapaa Tomin alkaa tapahtua kummia. Outo mysrky riehuu länsirannikolla, missä Samantha asuu, ja Eurooppaa iskee käsittämätön lämpöaalto. Pian kaikki tietoliikenneyhteydet kaatuvat ja sähköverkko katoaa. Tomin isän- ja sotilasvaistot heräävät ja hän päättää lähteä Seattleen takaamaan tyttärensä turvallisuuden - pitkin hampain hän pyytää lopulta Willin mukaansa. Alkaa epätoivoinen vaellus mantereen halki vihamieliseksi muuttuneessa maailmassa.

2018

Painajainen Elm Streetillä 7 - Uusi painajainen

Painajainen Elm Streetillä 7 - Uusi painajainen 1994

6.46

Academy of Science Fiction, Fantasy & Horrorin myöntämän Golden Scroll -palkinnon voittaneessa tarinassa alkuperäisen elokuvan tähdet Robert Englund, Heather Langenkamp ja John Saxon nähdään jälleen mukana menossa, kun Freddy loikkaa alas valkokankaalta ja alkaa tehdä tuhojaan oikeassa maailmassa. Kuvausten aikana fakta ja fiktio sekoittuvat. Pian leffan maanjäristyskohtauksen kuvaamisen jälkeen Los Angeles joutui todellisen maanjäristyksen kouriin. Craven totesi: "Olimme juuri aikeissa valmistaa sopivia raunioita, mutta sitten pystyimmekin vain menemään ulos ja kuvaamaan kaduilla." Mutta ei huolta, Freddy-fanit, kaikkihan on vain elokuvaa ...vai onko?

1994

ABO Desire

ABO Desire 2025

8.50

When an arrogant Alpha infiltrates a rival’s company and falls for a seemingly delicate Omega, he’s pulled into a dangerous game that challenges everything he knows.

2025

You Are My Hero

You Are My Hero 2021

7.94

A story that follows Mi Ka, a new resident at the hospital who meets special ops agent Xing Kelei during an emergency rescue training organized by the SWAT team.

2021

Every Minute Counts

Every Minute Counts 2024

8.38

In 1985 Mexico City, a catastrophic earthquake buries thousands. A doctor with a dark past, a journalist chasing fame, and a family in distress risk their lives in rescue attempts. Their efforts become chances to change their own lives.

2024

Bargain

Bargain 2022

7.03

A group of strangers gather at a remote motel with ulterior motives – seeking to bargain. After an unexpected earthquake traps them inside the building. With no one to trust, they must find a way to survive.

2022

Tres milagros

Tres milagros 2018

7.40

The series follows the lives of three young people who end up joining their destinies thanks to a prophecy, the prophecy says: "The day that Milagros meets Milagros and Milagros, Milagros and the love of Milagros, They will die". On September 18, 1985 there is a birth of three girls who are baptized with the same name. Catemaco's jaguar manages to see the connection between the three girls. and to his own sorrow he anticipates a prophecy. What will make the three girls start their lives and both fall in love with the same man, but only one of them will die.

2018

Tokyo Magnitude 8.0

Tokyo Magnitude 8.0 2009

7.81

There is an estimated 70% or higher possibility that a magnitude 7.0 earthquake will occur in Tokyo in the next 30 years. In 2012, Mirai, a middle school freshman girl, goes to Tokyo’s artificial Odaiba Island for a robot exhibition with her brother Yuuki at the start of summer vacation. A powerful tremor registering 8.0 on the JMA scale emanates from an ocean trench, the famed Tokyo Tower and Rainbow Bridge crumble and fall, and the landscape of Tokyo changes in seconds. With the help of a motorcycle delivery woman named Mari who they meet on Odaiba, Mirai and Yuuki strive to head back to their Setagaya home in western Tokyo.

2009

D-Day

D-Day 2015

5.59

When a natural disaster strikes Seoul, a team of medical doctors and emergency personnel struggle to deal with its aftermath.

2015

Japan Sinks: 2020

Japan Sinks: 2020 2020

7.16

After catastrophic earthquakes devastate Japan, one family's resolve is tested on a journey of survival through the sinking archipelago.

2020

And, Live

And, Live 2019

8.10

Toko Ikuta lost her parents in a car accident at the age of 3. Afterwards, her uncle, who ran a barbershop in Morioka, raised her and she had a happy childhood. Toko Ikuta was active as a local idol and she dreamed of becoming an actress. At the age of 19, she is set to take an audition in Tokyo. The day before her audition, on March 11, 2011, the great Tohoku earthquake and tsunami hits Japan. In the autumn of 2011, Toko Ikuta works at a cafe. She goes with her Korean co-worker Han Yoo-Ri to do volunteer work in Kesennuma as the area recovers from the devastating tsunami. There, Toko Ikuta meets Kiyotaka Shimizu who is a university student from Tokyo and a member of a student volunteer group. While spending time together in Kesennuma, Toko Ikuta and Kiyotaka Shimizu develop feelings for each other.

2019

Natsunagu!

Natsunagu! 2020

5.20

Natsuna Kunugi, a university student in Tokyo, visits Kumamoto in search of friends who she could not contact following the Kumamoto earthquakes. There, she meets local people who are full of compassion and uniqueness, including the energetic junior high school student, Izumi. A heartfelt coming-of-age story begins.

2020

Light Chaser Rescue

Light Chaser Rescue 2022

7.60

After an earthquake in Xichuan, lawyer Luo Ben joins a non-profit rescue team and, inspired by their courage and selflessness, trains alongside new recruits. Facing disasters from earthquakes to typhoons, they risk everything to save lives and grow into elite rescuers.

2022

Japan Sinks

Japan Sinks 1974

1

Long-form adaptation of previous year's movie; due to a sudden tectonic shift, the country of Japan starts sinking.

1974

10.5: Apocalypse

10.5: Apocalypse 2006

5.70

Deadly seismic activities that peaked with a 10.5 earthquake and devastated the West Coast have altered the core structure of the earth and now threaten to jeopardize North America and the Western hemisphere. In a desperate bid to save lives - and the country - President Hollister calls once again upon one of the nation's top seismologists, controversial scientist Dr. Samantha Hill and her supervisor and former boyfriend Dr. Jordan Fisher, to interpret the latest onslaught of quakes.

2006

Breath of Destiny

Breath of Destiny 2021

4.50

A medical team from the mainland of China arrived at an island in the South Pacific Ocean in order to complete their mission. But they were met with a rare natural disaster. Thus, their race against time begins as they try to complete their rescue mission. But, not only do they need to complete their rescue mission, they'll soon reveal a sinister plot underneath the surface.

2021

Tsunami: Race Against Time

Tsunami: Race Against Time 2024

7.83

The definitive story of the deadly 2004 tsunami as it travels from country to country, with unseen archive video and untold stories of survival.

2024

10.5

10.5 2004

6.49

Dr. Samantha Hill is an earthquake research scientist at a noted university in Washington State. Her alternative theories and her take-charge attitude cause friction with her peers. When the controversial Dr. Hill is ultimately put in charge, she is effectively entrusted with saving the entire population of the West Coast from a series of earthquakes that threaten to permanently fracture the West Coast from the rest of North America.

2004

Fukushima: Days That Shocked the World

Fukushima: Days That Shocked the World 2026

1

Survivors and witnesses recall March 11 2011 - when Japan was hit by a devastating tsunami of 40-foot waves, killing 20,000 and triggering a nuclear meltdown.

2026

Parallel Tokyo

Parallel Tokyo 2019

6.70

An earthquake directly beneath the Tokyo metropolitan area is said to occur with a 70% probability within 30 years. Staged in a news center of a TV station where a huge amount of damage information and images are gathered.

2019