Old School

Old School 2003

6.62

Kolme kaverusta päättää hakea perhe-elämän sekä naishuolien keskellä iloa ja jännitystä elämäänsä. He perustavat epävirallisen veljeskunnan, jonne kaikki miehet ikään ja taustaan katsomatta ovat tervetulleita. Yliopiston oppilaskunnalta toimiluvan saanut veljeskunta aiheuttaa kuitenkin yliopiston dekaanille harmaita hiuksia.

2003

Fallen Angels

Fallen Angels 1995

7.68

Urbaanisti sykkivä kuvaus alamaailman yksinäisistä antisankareista, joiden tarinat kuljettavat katsojaa Hongkongin öisillä kaduilla ja kuppiloissa. Chris Doylen kieppuva kamera seuraa agentistaan eroon haluavaa ammattitappajaa tai kauppaleikkejä harrastavaa mykkää murtomiestä, ja tanakka soundtrack myötäilee rakkauden etsintää.

1995

Vaitelias mies

Vaitelias mies 1952

7.30

Vaitelias mies (The Quiet Man) on John Fordin ohjaama yhdysvaltalainen romanttinen komediaelokuva vuodelta 1952. Se sijoittuu Irlannin vehreisiin maisemiin ja kertoo entisen ammattilaisnyrkkeilijän ja temperamenttisen irlantilaisnaisen romanssista.

1952

Beerfest

Beerfest 2006

5.85

Amerikkalaiset veljekset Todd ja Jan Wolfhouse matkustavat Saksaan Oktoberfestiin tuhkattu isoisänsä uurnassa mukanaan, he joutuvat Beerfest-oluenjuontikilpailuihin, jotka ovat ikivanhan perinteen mukaiset huippusalaiset oluenjuontiolympialaiset.

2006

Konna ja Koukku

Konna ja Koukku 1977

6.97

Bo "Konna" Darville, maanteitä hallitseva rekkakuskien kunkku ja sankari, joka ottaa vastaan rajun haasteen. Hän lähtee hakemaan olutkuormaa lähimmästä laillisesta oluen myyntipaikasta 48 tunnin kuluessa. Palkkiona on 80 000 dollaria! Tuloksena on elokuvamaailman hurjin ajojahti kolarointeineen. Teksasilainen sheriffi Buford T. Justice on päättänyt lujasti napata Konnan, kun tämä lyöttäytyy yhteen karanneen morsiamen kanssa.

1977

Fatso

Fatso 2008

5.50

Yksinäinen, ylipainoinen Rino viettää päivänsä sosiaalisesti eristyksissä. Eräänä päivänä hänen isänsä vuokraa huoneen ruotsalaiselle avoimesti seksuaaliselle tytölle Malinille, joka haastaa Rinon luopumaan suojamuuristaan.

2008

Paterson

Paterson 2016

7.12

Paterson on bussikuski Patersonin kaupungissa New Jerseyssä. Hänen elämänsä koostuu yksinkertaisista rutiineista: joka päivä hän ajaa samaa reittiä tarkkaillen tuulilasinsa editse ajelehtivaa kaupunkia ja kuunnellen ympärillään käytävien keskustelujen osasia. Hän kirjoittaa runoja muistikirjaansa, ulkoiluttaa koiraansa, käy baarissa tasan yhdellä oluella ja palaa kotiin vaimonsa Lauran luokse. Lauran maailma puolestaan muuttuu jatkuvasti. Lähes päivittäin hän keksii erilaisia unelmia ja innostavia projekteja. Paterson ja Laura rakastavat toisiaan. Mies tukee vaimonsa uusia tavoitteita ja vaimo miehensä runonlahjoja. Elokuva tarkastelee hiljaisen eleettömästi jokapäiväisen arjen ylä- ja alamäkiä ja elämän pienten yksityiskohtien runollisuutta.

2016

Mies San Fernandosta

Mies San Fernandosta 1978

6.14

Philo Beddoe on tavallinen, lupsakka rekkakuski. Hän on myös paras paljain nyrkein nyrkkeilijä Kalliovuorilta länteen. Ja hän asuu 75-kiloisen Clyde-nimisen orangin kanssa. Muiden miesten tapaan myös Philo lopulta rakastuu - huikentelevaiseen laulajattareen, joka johtaa Philon sekopäiselle takaa-ajomatkalle halki Amerikan lounaisosien. Heitä ei estä mikään... paitsi moottoripyöräjengi, kaksi ovelaa poliisia ja legendaarinen nyrkkisankari Tank Murdock.

1978

The Greatest Beer Run Ever

The Greatest Beer Run Ever 2022

7.52

Chickie haluaa tarjota tukeaan Vietnamissa taisteleville ystävilleen ja päättää tehdä jotain mieletöntä: kuskata kamuilleen amerikkalaista kaljaa. Hyvää tarkoittavana matkana alkanut seikkailu muuttaa nopeasti Chickien elämän ja ajattelutavan.

2022

A Very Harold & Kumar Christmas

A Very Harold & Kumar Christmas 2011

6.00

Harold ja Kumar lyöttäytyvät jälleen yksiin palkintojoulukuusen hävitessä savuna ilmaan. Sen sijaan, että Harold tunnustaisi teon hulluille sukulaisilleen, hän ryhtyy likaiseen peliin ja lähtee Kumarin kanssa huumeenhöyryiselle lomareissulle etsimään täydellistä korvaavaa kuusta. Matkallaan kaksikko löytää laulun ja tanssin lisäksi aidon joulutunnelman ja kohtaa legendaarisen Neil Patrick Harrisin.

2011

Joe

Joe 2014

6.52

Joe Ransom on kuumaverinen, rankkaa elämää viettävä entinen linnakundi, joka yrittää välttää vaikeuksia. Hän toimii työnjohtajana sekalaiselle seurakunnalle eri-ikäisiä mustaihoisia miehiä. Mieskööri myrkyttää puita metsässä, jotta samalle paikalle voidaan istuttaa uutta tuoretta metsää. Palkka maksetaan pimeästi perjantaisin puhtaana käteen. Eräänä päivänä Joe tapaa 15-vuotiaan Garyn , joka tulee pyytämään häneltä töitä. Garyn isä on väkivaltainen täysjuoppo ja poika yrittää pitää perheensä leivänsyrjässä kiinni, mutta juoppo ja pahansisuinen isä ei auta asiaa. Gary herättää Joessa henkiin intohimoisen ja lämminsydämisen suojelijanvaiston. Joe yrittää olla puuttumatta tilanteeseen, mutta siitä tehdään hänelle hyvin hankalaa. Elokuva pohjautuu Larry Brownin kirjoittamaan samannimiseen kirjaan.

2014

Evening Drink Style

Evening Drink Style 2022

7.50

"Evening Drink Style" (Banshaku no Ryugi) is a popular Japanese drama about Miyuki Izawa's ritual of crafting the perfect meal to pair with her end-of-day drink, often beer, emphasizing simple pleasures, moderation, home cooking, and work-life balance, a concept resonating with viewers seeking relaxing, relatable content with culinary inspiration. It's known for its calming vibe, focus on delicious food pairings (like lamb with soy-ginger sauce), and promoting a healthy approach to enjoying alcohol.

2022

Wakakozake

Wakakozake 2015

7.00

Murasaki Wakako is a 26-year-old OL that loves nothing more than delicious food and drink. Wakako's favorite thing to do for relaxation is to go off by herself after work and go to various places to eat and drink, even if she's never been there before. The moment Wakako is able to taste the pairing between the food she wants to eat and the perfect accompanying drink, the happy sound of "Pshuuu" leaves her lips. Now, then. Where shall we drink tonight?

2015

Brews Brothers

Brews Brothers 2020

5.60

Two rival brothers must work together to keep their brewery in business, but shenanigans keep foaming up their company with chaos.

2020

Brewing Love

Brewing Love 2024

7.60

A heart-fluttering love story between Chae Yong-ju, a super passionate sales king at a liquor company who hides her emotions, and Yun Min-ju, a super sensitive brewery owner who is adept at catching people’s emotions.

2024

Brew Dogs

Brew Dogs 2013

7.00

James Watt and Martin Dickie, owners of the UK’s fastest-growing brewery, travel across America visiting different American beer towns, celebrating distinctive craft beers and creating their own locally-inspired drafts.

2013

Ça va brasser!

Ça va brasser! 2012

8.50

Inside look into Québec’s brewing industry.

2012

Nice Town Walks in Hokkaido with Rui Yoshida

Nice Town Walks in Hokkaido with Rui Yoshida 2014

10.00

This is the second installment of “pub poet” Rui Yoshida's travels in Hokkaido! Following “Port Town Walks in Hokkaido with Rui Yoshida ,” this series will take you to every corner of Hokkaido, from mountain towns surrounded by nature to inland towns and remote islands, accompanied by female announcers from HBC. They will seek out the best restaurants frequented by locals, taste fresh seafood from the mountains and the sea, and savor delicious sake. They also have a lot of fun with store owners and regular customers! In search of Hokkaido's hidden gems, seasonal delicacies, sake, and encounters, Rui Yoshida's wandering journey continues.

2014

Hillbilly Horror Show

Hillbilly Horror Show 2014

7.20

Hillbilly Horror Show is a horror/ comedy franchise, that showcases short horror films from up and coming filmmakers, hosted by our favorite Hillbillies Bo, Cephus and their kissing cousin, Lulu.

2014

Beerland

Beerland 2017

1

Follow Golden Road Brewing founder, Meg Gill, as she sets out on a cross-country journey to meet with home-brewers and find the best brews in each city she travels to.

2017

The Busch Family Brewed

The Busch Family Brewed 2020

10.00

With a name synonymous with pouring up a good time, no one brings the party like the Busch Family. With approval to break ground on a new brewery on their property the Busches now have a place to continue their family legacy for the next generation.

2020

Lachey's Bar

Lachey's Bar 2015

8.00

Following Nick and Drew Lachey as they open a bar in their hometown of Cincinnati—because nothing mixes together quite like siblings, construction, and beer.

2015

私の美酒を探して・・・。

私の美酒を探して・・・。 2011

1

Fine alcohol is loved by people all over the world, nurtured by various cultures and histories. We introduce this charm, along with the beauty of nature, cityscapes, and gastronomy unique to each region. Enjoy local alcohol and scenery while traveling. This is a program that makes you want to enjoy such elegant and luxurious mood.

2011

Pure Brews America

Pure Brews America 2015

1

Visit the most wonderful microbreweries and brewpubs and meet the talented people that are the driving force behind the unique and delicious beers being produced. They share with us stories, successes, failures, and maybe even a secret or two about how they make the magic happen.

2015